Seiska: Ninja Sarasalo heitettiin ulos Tallinnan-laivasta


Kerroimme aiemmin Seiskan uutisoinnin pohjalta, että hiljattain eronnut Ninja Sarasalo on löytänyt jo uuden rakkauden. Rakastavaisten ensimmäinen lemmenloma ei kuitenkaan mennyt aivan nappiin.

Kaksikko oli suunnannut Tallinnaan.

– Laivan tarjoilija sai päähänsä, että olimme rikkoneet hänen kortinlukulaitteensa. Minä en näissä anna periksi, ja laitoin hanttiin, Ninja selostaa Seiskalle.

Paikalle oli pyydetty laivapoliisi, joka oli ohjannut pariskunnan hyttiinsä. Sarasalo oli kuitenkin poistunut sieltä hetken kuluttua Jussi-rakkaansa kanssa. Sen seurauksena heidät oli poistettu laivasta.

Terminaalissa Sarasalo oli onnistunut laukaisemaan hälytyksen, koska hän oli avannut väärän oven.

– Olin vähän huppelissa, myönnän, entinen huippumalli toteaa Seiskan printtilehdessä.

Lopulta kommelluksien täyttämä reissu oli päättynyt siihen, että Jussi-rakkaan auto oli seilannut neljä kertaa Helsingissä pariskunnan ollessa Tallinnassa.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje