Suomalaisnaisen ilta Espanjassa sai järkyttävän käänteen – menehtyi myöhemmin sairaalassa



27-vuotias suomalaisnainen menehtyi vakaviin vammoihin Málagassa. Tapahtumien tarkka kulku on yhä selvittelyssä.

Fuengirola.fi kertoo, että 27-vuotias suomalaisnainen on kuollut Espanjan Málagassa traagisen onnettomuuden seurauksena.

Onnettomuus tapahtui lauantaina 20. kesäkuuta aamuyöllä Málagan Cruz de Humilladeron alueella sijaitsevan yökerhon läheisyydessä.

Vakavat vammat aamuyöllä

Nainen oli ollut yökerhoillan jälkeen liikkeellä seurueensa kanssa, kun hän loukkaantui vakavasti Paquiro-kadulla.

Tapahtumat liittyivät kuivuneeseen ruokokasviin. Alueella kasvaa bambumaisia ruokoja, joiden katkaistut ja kuivuneet reunat voivat olla erittäin teräviä.

Nainen sai vakavat vammat, ja paikalla ollut seurueeseen kuulunut henkilö hälytti apua.

Kiireellinen leikkaus ei pelastanut

Nainen kuljetettiin Málagan yliopistolliseen sairaalaan, jossa hänet leikattiin välittömästi.

Hoitotoimista huolimatta hänen henkeään ei onnistuttu pelastamaan. Nainen menehtyi myöhemmin samana päivänä.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua

Viranomaisten alustavan arvion mukaan kyseessä vaikuttaa olleen onnettomuus.

Kaikkia yksityiskohtia ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu, ja tapahtumien tarkkaa kulkua selvitetään edelleen.

Tapaus on järkyttänyt Aurinkorannikon suomalaisyhteisöä.



SUOSITUIMMAT