Tältä Sirpa Selänne näytti 18-vuotiaana – ”Iloitsen noista hyvistä geeneistä”


NHL-ikoni Teemu Selänteen vaimo Sirpa Selänne innostui muistelemaan Instagramissa menneitä vuosia julkaisemalla itsestään ja äidistään Terttu Vuorisesta laivalla kesällä 1988 otetun kuvan, jossa Sirpa on 18-vuotias.

Kuvatekstissä Sirpa kertoo viettäneensä tuona kesänä kuukauden Göteborgissa Ruotsissa.

– Isäni ja äitini hakivat minut sieltä ja sitten teimme automatkan Norjan Osloon asti, josta ajoimme takaisin Suomeen. Mukava muisto!

Kuva on saanut paljon tykkäyksiä ja myös Sirpan papukaija-korvakorut ovat saaneet osakseen kehuja.

Sirpa kertoo, että hänellä on valtava ikävä vanhempiaan, joita hän ei ole voinut tavata pitkään aikaan koronatilanteen vuoksi. Hän julkaisi 2.1. syntymäpäiväonnittelut 90 vuotta täyttäneelle isälleen Erkki Vuoriselle ja iloitsi saamistaan hyvistä geeneistä. Lisää kuvia Sirpan isästä ja äidistä näkee painamalla oikeassa reunassa olevaa nuolta.

Sirpa muisteli Suomea myös Yhdysvaltojen presidentinvaihdon jälkeen 22.1. Hän julkaisi kuvan Linnan juhlista vuodelta 2017, kun he pääsivät Teemun kanssa kättelemään presidentti Sauli Niinistöä ja hänen vaimoaan Jenni Haukiota.

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT