Sosiaali- ja terveysministeriö STM ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ovat vihdoin antaneet yhteisen lausunnon asiasta, joten säätäminen loppuu.
Yhteinen linjaus on tarpeen kertoa julkisuuteen, koska asiasta on käyty viime päivinä keskustelua erityisesti tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa.
Maskeja ei suositella.
Kasvomaski ei suojaa maskin käyttäjää koronavirukselta. Maskin käyttö voi sen sijaan suojata muita, koska se voi vähentää yskimisen ja aivastelun aiheuttamaa pisaroiden leviämistä.
Maskien käyttö julkisilla paikoilla voi pahimmillaan johtaa vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen, lausumassa korostetaan.
Entä kangasmaskit? Ei niitäkään.
Itsetehdyssä maskissa vääränlainen kangasmateriaali voi heikentää keuhkojen terveyttä, kun esimerkiksi mikrokuituja, pölyä tai kangashiukkasia joutuu hengitysteihin. Väärä kangasvalinta voi lisätä hengitysvastusta, jolloin hiilidioksidipitoisuus voi lisääntyä haitallisiin mittoihin. Myös riski sydäntapahtumiin tai astmakohtauksiin voi kasvaa.
Asiasta kirjoittaa laajemmin myös Terveyden Asialla sivusto.