Telkkarista ja elokuvista tuttu näyttelijä Kari Kihlström on poissa



Näyttelijäpiirit hiljenivät tänään suru-uutisen edessä.

Pitkän päivätyön teatterissa, valkokankaalla ja televisiossa tehnyt Kari Kihlström on kuollut 78-vuotiaana.

Näyttelijä Kari Kihlström muistetaan muun muassa elokuvista Talvisota (1989) ja Porttikielto taivaaseen (1990).

Hän näytteli myös useissa TV-sarjoissa, kuten Tuntemattomalle jumalalle (1993) ja Nuijasota (1993). Hän esiintyi myös Ylen suositussa saippuasarjassa Uusi Päivä. Kihlström muistetaan myös Pertsa ja Kilu -sarjan arpinaama-pahiksena.

Teatterin saralla Kihlström teki pitkän uran. Hän oli viimeksi kiinnitettynä Jyväskylän kaupunginteatteriin, josta jäi eläkkeelle 13 vuotta sitten.

Appiukkona iso kiho

Näyttelijä Kari Kihlström oli naimisissa ohjaaja ja dramaturgi Kristiina Revon kanssa.

Kristiina Repo on Yleisradion entisen johtajan Eino S. Revon tytär, joten Kihlströmin appiukko oli legendaarisen ”reporadion” johtaja itse.

Kihlströmin poika, Emil Kihlström, on myös näyttelijä, joka on tehnyt paljon näyttäviä roolitöitä myös valkokankaalla ja tv:ssä. Emilin kuvan löydät täältä.

Tässä Kari Kihlström, roolikuva: Yle

Asiasta kertoi ensinnä Ilta-Sanomat.

SUOSITUIMMAT