Viisi neuvoa joulun ajomatkoille – näillä säästyt monelta murheelta


Koronatilanne vähentää joulun ajan reissaamista jonkin verran, mutta moni perhe lähtee silti tien päälle. Valitettavasti joka vuosi saamme lukea traagisia uutisia pyhien aikana tapahtuneista onnettomuuksista. Maltti on valttia tässäkin asiassa, joten lähde ajoissa liikenteeseen. Joulutunnelmakin säilyy aivan eri tavalla, kun ei tarvitse minuuttiaikataululla hermoilla jokaisen pienen viivytyksen vuoksi.

If-vakuutusyhtiö on koonnut viiden kohdan listan asioista, jotka on syytä huomioida jo ennen matkaan lähtöä. Nyt on vielä muutama päivä aikaa toimia.

  1. Autoilijan tärkeimpiin turvavarusteisiin kuuluu ladattu kännykkä. Tallenna siihen vakuutusyhtiösi puhelinnumero, niin tiedät, mistä saat tarvittaessa nopeasti apua. Puhelimella voidaan myös paikantaa tien päälle jäänyt autoilija lähettämällä tekstiviestitse paikannuslinkki.
  2. Turvallisin kuski on levännyt kuski. Valmistaudu myös katsomalla sääennusteet ajoreitin varrelle.
  3. Tarkista ennen lähtöä rengaspaineet. Ne vaikuttavat paitsi turvallisuuteen, myös polttoaineen kulutukseen. Samalla saatat havaita vuodon, jos jonkun renkaan paine on selvästi muita alempi.
  4. Varmista auton valojen, erityisesti takavalojen, toiminta. Pelkillä päivävaloilla ajaessa takavalot jäävät monissa autoissa pimeäksi, mikä voi jäädä havaitsematta ajovaloautomatiikan hoitaessa valot. Sateella ja sumussa auto ei välttämättä itsenäisesti osaa sytyttää kaikkia tarpeellisia valoja.
  5. Pakkaa oikein: Sijoita raskaat tavarat takakontin alimmaisiksi ja takaseinää vasten – ei suksiboksiin, jossa ne muuttavat auton painopistettä. Varmista, ettei mitään pääse lentämään tavaratilasta matkustamon puolelle eikä matkustamossakaan ole irrallisia esineitä.

    Turvallista matkaa!

SUOSITUIMMAT