Koko Suomen tuntema Virve ”Vicky” Rosti, 62, nousi julkisuuteen jo 70-luvulla, kun hän voitti 15-vuotiaana Suomen Iskelmälaulumestaruuskilpailun vuonna 1974.
Seuraavana vuonna julkaistiin Vickyn ensimmäinen single ”Siinä ruutia on kun rakastun”, jonka B-puolella ollut ”Kun Chicago kuoli” nousi yhdeksi vuoden soitetuimmista hiteistä. Samana vuonna ilmestyi myös teinilaulajan ensimmäinen albumi Vicky.
Vuonna 1976 Vickyn ”Tuolta saapuu Charlie Brown” nousi hitiksi ja samana vuonna julkaistun 1-2-3-4 Tulta! -albumin listamenestykseksi ampaisi ”Näinkö aina meille täällä käy”. Molemmat olivat Pertti Reposen suomentamia käännöskappaleita.
Samana vuonna Vicky lähti ensimmäiselle omalle Vicky Show -kesäkiertueelle, joka ei kuitenkaan käynnistynyt kovin lupaavasti.
– Kiertueen alussa kaikki ei mennyt ihan putkeen. Minulta oli ilmestynyt juuri toinen levyni nimeltään 1-2-3-4 Tulta, ja olimme aloittamassa kiertuettamme. Ensimmäiseksi suunniteltu keikka ei toteutunut, koska lava, jossa meidän piti esiintyä, paloi maan tasalle. Olikohan albumin nimi enne, Vicky nauroi Seiskalle.
Vicky kertoi myös, miten haastavaa 1970-luvulla oli olla Suomessa naisartisti. Hänellä ei ollut naispuolisia neuvonantajia ja hän joutui kokemaan keikkamatkoilla rajua seksismiä sekä ahdistelua. Hän kertoi purreensa hampaat yhteen ja antaneensa itkun tulla vasta kotona.
Vicky paljasti vuonna 2018 julkaistussa kirjassaan Vickypedia karuja yksityiskohtia alkuvuosien kokemuksistaan:
”Erään keikan jälkeen bändin muusikot ryhtyivät tapansa mukaan ryyppäämään ja jutut muuttuivat promillemäärän kasvaessa yhä rasvaisemmiksi. Olin itse nukkumassa, kun joku niistä tyypeistä tuli sitten hinkkaamaan paljasta elintään takamustani vasten muiden hohottaessa taustalla.”
Vicky muisteli Seiskalle myös, miten keikkapaikat ovat muuttuneet vuosien varrella.
– Heitä varten piti olla aina keikoille mentäessä mukana viinapullo, jotta saimme edes jonkinlaista inhimillistä kohtelua. Muutamat järjestysmiehet olivat aika kusipäitä. He tytöttelivät ja komentelivat ja olivat muutenkin ilkeitä. Onneksi tuon ajan keikkajärjestäjiä ei enää ole. Ne dinosaurukset ovat jo kuolleet. Nykyään keikkapaikoilla saa artistikin arvostusta.
Lähde: Seiska
Kuva: Instagram