VS: Valkeakoskella menehtynyt 15v tyttö sai tänään päättötodistuksen


Valkeakoskella viime viikonloppuna menehtynyttä 15-vuotiasta tyttöä muistettiin tänään koskettavasti Naakan koulun kevätjuhlassa. Asiasta kertoi etukäteen Valkeakosken Sanomat.

Koulun toiminnasta vastaava apulaisrehtori Marko Tuominen kertoi aiemmin tällä viikolla Valkeakosken Sanomille, että menehtynyt tyttö saa lauantaina muiden yhdeksäsluokkalaisten tapaan päättötodistuksen. Todistus aiotaan asettaa koulun juhlasaliin tuotavalle muistopöydälle.

Lisäksi tytön hyvä ystävä pitää kevätjuhlassa muistopuheen. Myös apulaisrehtori Tuominen aikoo muistaa tyttöä puheessaan.

Valkeakosken Sanomien mukaan koululla on ollut koko viikon ajan esillä muistokirja, johon on voinut kirjoittaa muistolauseita. Kirja on luovutettiin tytön omaisille torstaina.

Tytön kohtaloa tutkitaan tappona ja törkeänä lapsen raiskauksena. Paikkakuntalainen 18-vuotias mies vangittiin keskiviikkona todennäköisin teoista epäiltynä.

SUOSITUIMMAT