Yle: Nainen oli 3 päivää kuolleena palvelukodin huoneessaan Helsingissä


Ylellä työskentelevä Airikka Nurmela on kertonut helsinkiläisen palvelukodin tyrmistyttävästä käytännöstä.

Hänen äitinsä oli menehtynyt jouluaattona. Nurmela oli mennyt 27. joulukuuta hakemaan äitinsä tavaroita. Hän oli järkyttynyt huomatessaan, että hänen äitinsä ruumis oli edelleen huoneessa.

– Ikkuna huoneessa oli auki, mutta kun kyseessä on keskuslämmitetty talo, niin eihän se ruumiin säilymistä auta, Nurmela toteaa.

Yle on tavoittanut Helsingin kaupungin seniorikeskusten johtaja Maritta Haaviston kommentoimaan asiaa yleisellä tasolla. Hän toteaa kyseessä olevan normaalin käytännön.

– Ohje on, että jos kuolema tapahtuu viikonlopun tai juhlapyhien aikana, lääkäri toteaa kuoleman seuraavana arkipäivänä. Sen jälkeen vainaja viedään välittömästi kylmiöön, Haavisto selostaa.

Hän lisää, että kuumana kesäpäivänä voidaan ryhtyä poikkeusjärjestelyihin.

Nurmelaa hänen äitinsä kohtalo on järkyttänyt syvästi.

– Äiti haudataan sukuhautaan Ouluun, eikä asiaa ole auttanut se, että olen joutunut miettimään, minkälaiseen kuntoon ruumis on ehtinyt päätyä ennen kuin se on siirretty eteenpäin. Kyllä tässä kohtaa olisin mieluummin miettinyt hautajaisvirsiä.

SUOSITUIMMAT