Yli 100 miljoonan euron sijoitus! Espoon Niittykumpuun rakentuu uusi korttelikokonaisuus



Espoon Niittykumpuun metroaseman ja kauppakeskuksen läheisyyteen rakennetaan peräti yli 100 miljoonan euron hanke.

Uuden metroaseman myötä Niittykummun alue on kaavoitettu viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kokonaan uudelleen ja kasvava ja kehittyvä kaupunginosa kaipaa lisää asukkaiden tarpeita palvelevia asuntoja. Espoon kaupungin mukaan väestönkasvun edellytysten ja talouden turvaamiseksi koko kaupunkiin tarvitaan vuosittain peräti 3 000 uutta asuntoa.

NREPin Niittykummun Riihitonttu -nimellä kulkevan korttelikokonaisuuden rakentaminen käynnistettiin kesällä 2020. Se rakennetaan keskeiselle paikalle vain 200 metrin päähän Niittykummun metroasemasta ja kauppakeskuksesta. Riihitonttuun on suunnitteilla yhteensä 600–700 uutta asuntoa vuokra- ja omistusasumiskäyttöön.

Niittykummussa on asuntojen lisäksi haluttu panostaa korttelin palveluihin ja yhteisiin tiloihin. Naapurustoon toteutetaan muun muassa laadukkaita sauna- ja pesulapalveluja, kohtaamispaikkoja, viherkattoja sekä liiketila. Asukkailla on käytössään pysäköintilaitokset kansipihoineen sekä yhteiskäyttöautoja.

Niittykummun korttelikokonaisuus on yksi NREPin merkittävimmistä kehityshankkeista Suomessa ja hyvä esimerkki siitä, miten haluamme edistää kaupunkien kehittymistä yhteistyössä kaupungin ja rakennusalan ammattilaisten kanssa. Olemme tyytyväisiä, että pääsemme tukemaan Niittykummun metroaseman ympäristön uudistumista, kertoo NREPin osakas Petri Valkama.

Korttelikokonaisuudessa tavoitellaan A-energialuokitusta edistämään rakennusten energiatehokkuutta. Tavoitteena on myös hyödyntää rakennusten lämmityksessä ja osassa sähköenergian tuotannosta erilaisia uusiutuvan energian muotoja, kuten aurinkopaneeleja ja maalämpöä.

Korttelikokonaisuuden ensimmäisessä vaiheessa kesällä 2022 valmistuvat asunnot on suunnattu vuokrakäyttöön.

Lähde ja kuvat: NREP

SUOSITUIMMAT