16-vuotias uhkaili jengeillä – sai mieheltä 28 000 euroa, uskomaton tositarina Suomesta!


Poliisi epäilee 16-vuotiaan pojan huijanneen naapuriltaan yli 28 000 euroa kuluvan vuoden helmi-maaliskuun aikana. Tapausta tutkii Helsingin poliisin nuorisoryhmä. Rikosnimike on törkeä kiristys. Asianomistaja on nelikymppinen helsinkiläismies.

Tapauksen esitutkinta on loppusuoralla. Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että tapahtumat etenivät seuraavasti:

”Ase” pihavarastossa

Asianomistaja löysi taloyhtiön pihavarastosta keväällä 2019 aseen näköisen esineen, jonka hän toimitti poliisille. Kyseessä ei kuitenkaan ollut toimiva ase.

Lähes vuotta myöhemmin, alkuvuodesta 2020 asianomistaja tapasi nakkikioskilla joukon poikia, joiden kanssa hän puhui jostakin. Hän ei kuitenkaan humalatilastaan johtuen muista, mistä hän oli poikien kanssa keskustellut. Yksi nakkikioskilla olleista pojista oli miehen naapuri.

Miltei heti nakkikioskin tapahtumien jälkeen mies kuuli, oman kertomansa mukaan, kuinka naapurin pojan parvekkeella keskusteltiin ”aseesta”, jonka mies oli aiemmin löytänyt ja kuinka mies oli vienyt sen poliisille. Lisäksi mies kuuli, että jos pitää paikkansa, että mies vei ”aseen” poliisille, häneltä lähtisi henki.

Kiristys alkaa

Mies päätti mennä käymään naapurinsa luona sopiakseen asian. Ovelle oli tullut nakkikioskilla ollut poika. Miehen mukaan poika oli vaikuttanut ensin hämmästyneeltä, mutta lupasi sitten ”kysellä tyypeiltä”, keiden kanssa mies oli puhunut nakkikioskilla ”aseesta”. Poika otti mieheen yhteyttä tekstiviestitse ja kertoi, että jos ”jengirikolliset” saisivat sekä pojalta että mieheltä 200 euroa, asia olisi sovittu. Mies lupautui maksamaan sekä oman että pojan osuuden eli yhteensä 400 euroa.

Mies ajatteli pitkään, että hänen lisäksi myös poikaa uhkaillaan ja kiristetään. Kaikki yhteydenpito ”kiristäjien” kanssa tapahtui kuitenkin aina pojan kautta, eikä miestä koskaan uhattu suoraan.

Pojan ja miehen välinen viestittely jatkui yli kuukauden ajan. Poika väitti, että heiltä vaaditaan aina vain lisää rahaa. Mies toimitti pojalle useissa erissä yli 28 000 euroa. Hän jätti rahat erilaisiin piilopaikkoihin, esimerkiksi taloyhtiön rappukäytävään, parkkihallin rappujen alle tai puukasojen rakoihin.

Mies koki lopulta tilanteen niin uhkaavana, että muutti hotelliin ja ilmoitti asiasta poliisille. Poliisi otti kiinni ja pidätti 16-vuotiaan pojan.

”Kommandot uhkailivat

Poika kertoi ensin kuulusteluissa erilaisia sepitettyjä tarinoita häntä ja naapureita uhkaavista henkilöistä. Pojan kertoman mukaan hänelle oli tullut useamman kerran lappu postiluukusta, jossa vaadittiin aina lisää rahaa. Lisäksi hänet olisi otettu jonkun auton kyytiin, jossa oli miehiä kommandopipot päässä. Rahaa hän oli saanut oman osuutensa maksamiseen nettipelivoitoilla.

Tarina ei kuulostanut uskottavalta ja pojan puhelimesta löytyi laite-etsinnässä video, jossa hän heittelee iloiten sohvalla istuen seteleitä ilmaan. Lopulta hän kuitenkin myönsi, että oli keksinyt koko uhkailutarinan ja käyttänyt naapurilta saamansa rahat itse.

Vitonen jäljellä

Poika käytti mieheltä saamansa rahat vaatteisiin, taksilla ajeluun, nettipelaamiseen ja erilaisiin muihin hyödykkeisiin. Poliisi suoritti hänen asunnolle kotietsinnän, jonka yhteydessä takavarikoitiin vaatteita, kenkiä, vöitä, laukku, peliohjain ja noin viisi euroa rahaa. Lisäksi asunnosta löytyi muutama gramma marihuanaa.

Poliisi on selvittänyt, että poika talletti helmi-maaliskuun aikana pelitililleen noin 20 000 euroa ja sieltä oli nostettu noin 10 000 euroa. Takavarikossa ei ole muuta rahaa kuin asunnosta löydetyt noin viisi euroa, koska poika oli ehtinyt kuluttaa kaikki saamansa rahat.

Klikkaa tästä jos haluat kaiken aina halvimpaan hintaan. Siis: kaiken, luit oikein. Hintaopas.fi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Vesa Keskinen kauppaa omaisuuttaan netissä – katso kuvat

Nettiin on ilmestynyt myynti-ilmoitus, jonka takana on itse Vesa Keskinen. Kaikkien tuntema kyläkauppias kaupittelee Nettiauto-sivustolla Ferrariaan. Ökyauton hintapyyntö on...

Riitta Väisäsen kohuesiintyminen: Nyt puhuu haastattelija! Seiska: ”En ikinä unohda”

Riitta Väisäsen esiintyminen viimeisimmässä Ylen Perjantai -ohjelmassa on herättänyt laajalti huomiota. Konkarijuontaja puhui sen verran vauhdikkaasti, että jotkut ovat kuvailleet olemusta jopa...

IL: Saija Varjuksen hääsuunnitelmat jäihin: ”Nyt riitti!”

Saija Varjus kertoo tuoreessa Iltalehden haastattelussa kuulumisistaan. Legendaarinen tangokuningatar yllättää kertomalla hääsuunnitelmiensa peruuntumisesta. – Olen päättänyt, että nyt riitti....

Uskoisitko, että Eini on 62-vuotias? Katso tuore kuva!

Discokuningatar Eini (oik. Eini Pajumäki), 62, lisäsi eilen sometililleen kuvan upeista maisemista Gran Canarialta. Julkaistun tekstissä Eini kertoi muun...

Seiska: Apeasti päättyi Susanna Laineen ja Petri Nygårdin lemmenloma – kuvalinkki

Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine, 41, ja rääväsuinen räppäri Petri Nygård, 47, olivat Dubain lämmössä lähes kolme viikkoa. Väsähtänyt...

Johanna Tukiaisen ulostulo loksauttaa leuat! ”Onpa otsaa!”

Johanna Tukiainen menetti hiljattain lapsensa huoltajuuden ja sai sen jälkeen tuomion törkeästä lapsikaappauksesta. Tuksu ei tunnu löytävän itsestään syytä...

Surullinen uutinen Olli Hermanin perheeltä

Reckless Love -yhtyeen laulajan Olli Hermanin, 39, puoliso Tytti kertoi ikävän uutisen, nimittäin heidän perheen kissa on kuollut. Tytti...

Seiska: Kaija Koo ja ex-mies bongattiin yllättävissä puuhissa

Kaija Koon uutisoitiin viime keväänä eronneen yllättäen avopuolisostaan. Liikemies muutti uuteen osoitteeseen ja laulaja jäi asumaan pariskunnan entiseen yhteiseen kotiin.

Iivo Niskanen julkaisi kuvia poikansa ristiäisistä – seuraajat ihastuivat näkemäänsä

Joulukuun alussa maastohiihtotähti Iivo Niskanen, 31, ja hänen puolisonsa Saana, 29, saivat pojan. Eilen Iivo julkaisi sometilillään tammikuulta kuvamateriaalia ja mukana...

Katja keksi, miten sähkölämmityksen kulut saa lähes nollaan

Facebookissa on jälleen käyty keskustelua sähkön säästämiseen liittyen. Linjoille on ilmestynyt myös Katja-niminen nainen. Hän kertoo keksineensä oivan keinon...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje