68v Tarja on Suomen Seniorimissi 2024 – katso upea kruunajaiskuva!



Tarja Pölkki, 68, kruunattiin lauantaina 26. lokakuuta Suomen Seniorimissiksi vuosimallia 2024. Finaali käytiin Hotelli Tallukassa Vääksyssä.

Lahdessa asustelevalle Tarjalle missikisat ovat jo ennestään tuttuja lavan toiselta puolelta. Hän on nimittäin luotsannut lukuisia suojattejaan kauneuskilpailuissa. Tarja kertoo Instagramissa, miksi hän päätti tällä kertaa itse osallistua missimittelöihin.

– Ensinnäkin tämä oli minulle tällainen once in the lifetime (kerran elämässä -juttu) ja toiseksi, en ole yhtään kilpailuhenkinen saatikka voittanut mitään. Pitihän se kokeilla. Aateluus velvoittaa! Olen hurjan ylpeä tittelistäni ja aion käyttää sen hyvän tekemiseen, onnellinen Tarja selostaa.

– Haluan omalla esimerkilläni antaa voimaa, tahtotilaa ja uskallusta ikääntyville naisille. Meikkarini on sanonut viisaasti: ”Vanheneminen on luonnollista. Se on tavoiteltavaa, koska vaihtoehtona on kuoleminen nuorena!” Niinpä. Itse vain totean Vanhuus on valuuttaa!, Tarja jatkaa.

Suomen Seniorimissin perintöprinsessoiksi kruunattiin Sisko Linnajärvi ja Saila Lehto. Voit katsoa voittajan julkaiseman kruunajaiskuvan alta.

SUOSITUIMMAT