Aivosyöpään sairastunut Olga Temonen: ”Ennusteeni on huono”


Näyttelijä Olga Temonen on kertonut hyvin avoimesti syöpähoidoistaan sosiaalisessa mediassa. Olgalla todettiin viime syksynä neljännen graduksen aivokasvain.

Nyt Olga on avannut tilannettaan Syöpäsäätiön videolla. Hän kertoo hakeutuneensa tutkimuksiin, kun hänen oikea puolensa ei enää toiminut. Myöskään kirjoittaminen ei onnistunut totuttuun tapaan.

-Ajattelin, ettei tämä ole enää normaalia. Seuraavana päivänä menin lääkäriin, Olga toteaa Syöpäsäätiön videolla.

Olga sai kuulla, että hänellä on neljännen asteen gliooma. Ennuste oli huono. Olga toteaa, ettei hän kuitenkaan missään vaiheessa lannistunut.

Ennen joulua hän oli ollut niin huonossa kunnossa, että puhuminen hädin tuskin onnistui.

-Silloin tuli sellainen, että ehdinkö saada hoitoa, mitä jos mä kuolen, Olga kertaa viime vuoden tilannetta.

Olgan kasvain on niin pahassa paikassa, ettei sitä voi leikata. Hän on saanut kotimaassa sädehoitoa ja lisäksi ulkomailla on annettu sähköterapiaa. Hoitojen myötä vointi on parantunut.

-Kaikki on tosi hyvin, lapset ovat vielä kotona ja Tuukka (aviomies) on maailman rakastavin. Kunhan vain pysyn täällä. Mä aion pysyä täällä. Toivo on kaiken keskiössä, se kantaa. Toivoa on aina. Syöpä on muuttanut elämäni kokonaan, suhteeni läheisiin ja elämään on erilaista. Kun ei tiedä kuinka kauan täällä saa olla, sitä kummasti pistää asioita tärkeysjärjestykseen, Olga kuvailee videolla.

SUOSITUIMMAT