Amber oli koditon ja hänet potkittiin sairaalasta takaisin kadulle kuolemaan – sitten hän teki jotain, joka muutti kaiken


Masennuksesta kärsinyt yhdysvaltalainen Amber Hoffman kulkeutui teini-iässä huonoille teille ja lopulta Portlandin kaduille asti. Hän kärsi huumeriippuvuudesta ja vajosi täysin pohjalle, kunnes lopulta löysi itsestään voimia pyytää apua.

Yllä näkyvässä kuvavertailussa Amber nähdään viimeisenä päivänään katujen asukkina ja nyt, kun hän on ollut huumeista vapaa 19 kuukauden ajan.

Hoffman kertoo eläneensä vuosia kodittomana kaduilla sen jälkeen, kun hänen perheensä hylkäsi hänet teini-iässä. Hän oli huumeriippuvainen ja hänet raiskattiin sekä pahoinpideltiin. Hänen henkeään uhattiin lukuisia kertoja ja hän joutui kokemaan miltä tuntuu, kun aseen piippu työnnetään ohimoa vasten.

Vuosien kodittomuus, huumeiden käyttö ja likaiset ruiskuneulat saivat hänet lopulta niin sairaaksi, että hän oli kuolla. Ensin hän sairastui keuhkoputkentulehdukseen ja häneltä murtui kylkiluu. Sitten hänelle diagnosoitiin endokardiitti (sydämen sisäkalvon tulehdus) ja keuhkoveritulppa. Hänet kuitenkin passitettiin pois sairaalasta takaisin kadulle, omien sanojensa mukaan ”kuolemaan”. Hän kuitenkin löysi kuukautta myöhemmin itsestään voimia pyytää apua ja sai kyydin toiseen sairaalaan. Hän parani ja pääsi hoitolaan, ja tekee nyt kovasti töitä pysyäkseen raittiina. Hän myös käy terapiassa parantuakseen mielenterveydellisistä ongelmista, joita osaltaan pahentavat jokapäiväiset muistikuvat katujen tapahtumista.

Hoffman haluaa esimerkillään valaa uskoa ja toivoa muille, jotka kokevat olevansa lohduttomassa tilassa ja kaikkien hylkäämiä. Hän haluaa muistuttaa, että pelastuminen on mahdollista, kunhan vain tekee valinnan pyytää apua.

Alla Amber Hoffmanin rankkoja mutta voimaannuttavia julkaisuja.

https://www.instagram.com/p/CBCzAA_p7t8/

Jos kuva ei näy, sen voi katsoa Instagramissa.

https://www.instagram.com/p/CMLqzAoA7Ek/

Jos kuva ei näy, sen voi katsoa Instagramissa.

https://www.instagram.com/p/CMOG6NdAbzy/

Jos kuva ei näy, sen voi katsoa Instagramissa.

Lähde ja kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT

Vesa Keskinen kauppaa omaisuuttaan netissä – katso kuvat

Nettiin on ilmestynyt myynti-ilmoitus, jonka takana on itse Vesa Keskinen. Kaikkien tuntema kyläkauppias kaupittelee Nettiauto-sivustolla Ferrariaan. Ökyauton hintapyyntö on...

Riitta Väisäsen kohuesiintyminen: Nyt puhuu haastattelija! Seiska: ”En ikinä unohda”

Riitta Väisäsen esiintyminen viimeisimmässä Ylen Perjantai -ohjelmassa on herättänyt laajalti huomiota. Konkarijuontaja puhui sen verran vauhdikkaasti, että jotkut ovat kuvailleet olemusta jopa...

IL: Saija Varjuksen hääsuunnitelmat jäihin: ”Nyt riitti!”

Saija Varjus kertoo tuoreessa Iltalehden haastattelussa kuulumisistaan. Legendaarinen tangokuningatar yllättää kertomalla hääsuunnitelmiensa peruuntumisesta. – Olen päättänyt, että nyt riitti....

Uskoisitko, että Eini on 62-vuotias? Katso tuore kuva!

Discokuningatar Eini (oik. Eini Pajumäki), 62, lisäsi eilen sometililleen kuvan upeista maisemista Gran Canarialta. Julkaistun tekstissä Eini kertoi muun...

Johanna Tukiaisen ulostulo loksauttaa leuat! ”Onpa otsaa!”

Johanna Tukiainen menetti hiljattain lapsensa huoltajuuden ja sai sen jälkeen tuomion törkeästä lapsikaappauksesta. Tuksu ei tunnu löytävän itsestään syytä...

Seiska: Apeasti päättyi Susanna Laineen ja Petri Nygårdin lemmenloma – kuvalinkki

Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine, 41, ja rääväsuinen räppäri Petri Nygård, 47, olivat Dubain lämmössä lähes kolme viikkoa. Väsähtänyt...

Surullinen uutinen Olli Hermanin perheeltä

Reckless Love -yhtyeen laulajan Olli Hermanin, 39, puoliso Tytti kertoi ikävän uutisen, nimittäin heidän perheen kissa on kuollut. Tytti...

Seiska: Kaija Koo ja ex-mies bongattiin yllättävissä puuhissa

Kaija Koon uutisoitiin viime keväänä eronneen yllättäen avopuolisostaan. Liikemies muutti uuteen osoitteeseen ja laulaja jäi asumaan pariskunnan entiseen yhteiseen kotiin.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje