Laulaja Saija Tuupasen, 43, elämä on myllääntynyt useaan kertaan, mutta yksi asia pysyy: tarve olla kiltti – ja opetella samalla pitämään kiinni omista rajoista. Päättyneiden parisuhteiden jälkeen hän ei halua kiirehtiä uuteen suhteeseen, ja lapsihaaveistakin hän ajattelee nyt realistisesti mutta toiveikkaasti.
Syksyllä Saija vietti ensimmäistä yötään uudessa kodissaan Jyväskylässä. Takana oli ero avopuolisosta Sami Hedbergistä ja muutto Helsingistä takaisin Keski-Suomeen. Pimeä marraskuinen yö ja uusi omakotitalo saivat hänet kuuntelemaan talon ääniä tarkasti ja varmistamaan useaan kertaan, että ovet olivat lukossa.
Jyväskylän seutu on keikkailevalle laulajalle järkevä tukikohta, mutta uudesta kodista tuli myös henkinen ankkuri. Haaveissa oli alun perin vanha puutalo, mutta lopulta Saija päätyi uudehkoon hirsitaloon järvi- ja mäntymetsämaisemineen.
Isoon taloon mahtuisi enemmänkin väkeä, mutta tällä hetkellä arki täyttyy työstä ja bichon frisé -koira Vilmasta, joka nukkuu usein nenä kiinni emäntänsä poskessa.
– Vilma on aivan poikkeuksellisen viisas. Se aistii, milloin jaksan touhuta ja milloin on aika vain tulla viereen. Se tuo valtavasti turvaa ja seuraa, Saija kuvailee.
Kiltteyttä on käytetty hyväksi – syömishäiriöstä jäi haavoja
Saija sanoo olleensa aina se, joka yrittää olla kaikille mieliksi. Kiltteys ja anteeksiantava luonne ovat olleet hänen vahvuuksiaan, mutta parisuhteissa myös heikkous.
– Olen antanut joillekin ihmisille anteeksi samat virheet monta kertaa. Jälkikäteen huomaan, että minua on käytetty hyväksi. Silti en halua kovettua enkä muuttua kyyniseksi, hän sanoo.
Nuoruusvuosien kokemukset vaikuttavat edelleen. Koulussa Saijaa kiusattiin pyöreydestä, ja lopulta laihduttaminen karkasi käsistä. Ammattikouluaikana, asuessaan yksin, hän sairastui syömishäiriöön.
– Opin välttelemään ruokailuja uskomattomalla tavalla. Vaikka opiskelin kokiksi, pystyin selittämään itseni ulos maistamisista. Tilanne meni niin pitkälle, että veriarvot romahtivat ja jouduin oikeasti katsomaan peiliin.
Syömishäiriöstä toipuminen oli pitkä matka. Sairaus ei Saijan mielestä koskaan täysin katoa, mutta ote elämästä on nyt toisenlainen.
– Nykyään osaan nauttia ruuasta. Joskus herkuttelen, joskus katson tarkemmin, mutta en halua elää koko ajan rajoittamisen kautta. Silti myönnän, että jonkinlainen kontrolli on aina päällä – tämä ala ei varsinaisesti tue tervettä kehonkuvaa, kun on jatkuvasti katseiden alla.
Tangokuningattaresta tielle, jolta ei voinut kääntyä takaisin
Vuonna 2003 tangokuningattareksi kruunattu Saija sai nuorena käsiinsä keikkakalenterin, joka olisi hirvittänyt kokeneempaakin artistia: vuoden aikana peräti 267 esiintymistä ympäri Suomen. Navigaattoreita ei vielä ollut, ja nuori laulaja ajoi yksin pitkin pimeitä teitä paperikartta apunaan.
– Joskus soitin isälle keskellä yötä itku kurkussa, että en tiedä missä olen enkä ehdi keikalle. Helsingissä palkkasin taksin ajamaan edelläni, että löytäisin perille. Olin usein hirveän yksin, hän muistelee.
Perfektionismi ja korkea työmoraali pitivät kuitenkin liikkeessä.
– En pysty koskaan antamaan itsestäni vain 98 prosenttia. Jos en pysty sataseen, olen pettynyt itseeni. Siinä on varjopuolensa, mutta ilman sitä en varmaan olisi tässä työssä, Saija myöntää.
Eroista jäi jälki – lapsihaave elää, mutta kiirettä ei uuteen suhteeseen
Saijan elämään on mahtunut useita pitkiä parisuhteita: teiniajan ensimmäinen rakkaus lähes kahdeksan vuotta, avioliitto vuosina 2013–2018 ja viimeisimpänä avoliitto, joka päättyi pari vuotta sitten.
– Jokaisesta suhteesta on jäänyt oppeja – sekä siitä, mitä haluan, että siitä, mitä en missään nimessä enää halua. Olen ehkä joskus antanut periksi liian helposti, hän pohtii.
Tällä hetkellä Saija ei halua kiirehtiä uuteen suhteeseen.
– En halua hypätä uuteen parisuhteeseen vain siksi, että ”pitäisi”. Haluan, että seuraava suhde tuntuu aidosti oikealta. En rakenna ympärilleni muuria, mutta jonkinlainen kilpi on pakko olla. Ilkeyttä ei tarvitse kenenkään ottaa vastaan.
Lapsihaaveet ovat mielessä, mutta niihin Saija suhtautuu nyt lempeällä realismilla.
– On lohdullista ajatella, että se on ehkä vielä mahdollista. Mutta tiedän myös, ettei vauvahaavetta voi venyttää loputtomiin. Luotan siihen, että elämä kuljettaa niin kuin on tarkoitettu. En halua pakottaa mitään väkisin.
Äidin tuki, ystävien luottamus ja arjen enkelit
Saija on aina ollut läheinen äitinsä kanssa. Ennen he kävivät läpi kaikki murheetkin yhdessä, mutta iän myötä asetelma on muuttunut.
– En halua enää kaataa kaikkea pahaa äidin niskaan. Hän ottaa asiat niin sydämelleen. Onneksi minulla on ystäviä, joille voin kertoa kaiken. Elämä on opettanut, keihin todella voi luottaa.
Viime vuosina Saija puhuu yhä useammin myös henkisyydestä. Eron jälkeen hän alkoi kiinnittää huomiota arjen ”enkeleihin” – ihmisiin, jotka sanovat oikealla hetkellä oikeita asioita.
– Kerran keikan jälkeen eräs rouva otti kädestä kiinni ja sanoi: ”Ymmärrätkö sinä, kuinka paljon me saamme voimaa sinun lauluistasi?” Silloin muistin, miksi teen tätä. Työlläni on oikeasti merkitys.
Tulevaisuudelta Saija toivoo ennen kaikkea sitä, että saisi jatkaa laulamista – ja löytää tasapainon kiltteyden, omien rajojen ja rakkauden välillä.
– Laulajan ura ei ollut mikään itsestäänselvä unelma, mutta olen äärimmäisen kiitollinen, että saan tehdä tätä työtä. Loppu on elämältä lainaa, ja yritän käyttää sen niin, että voin olla itselleni rehellinen, hän sanoo.
Lähde: Anna