Apu: Kiti Kokkonen hullaantui Hevisaurus-mieheensä täysin – ”Sitten tajusin, ettei tässä ole mitään järkeä”


Parhaillaan Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa sekä Tanhupallon omassa ohjelmassa katsojia hurmaava näyttelijä, ääninäyttelijä ja kirjailija Kiti Kokkonen, 46, ei ole juurikaan puhunut parisuhteestaan julkisuudessa.

Kokkonen on ollut yhdessä vuodesta 2010 lähtien Hevisaurus-yhtyeen laulajan Olavi ”Olli” Tikan, 54, kanssa. Nyt pariskunta kertoo Apu-lehden haastattelussa arkielämästään, johon kuuluu myös Tikan teini-ikäinen tytär.

Kokkonen paljastaa, että pari kehittää Tanhupallon sanomisia yhdessä, ja että Tikka on keksinyt monet Tanhupallon hauskimmista vitseistä. Yhteistyössä pari pallottelee ideoita toisilleen, jolloin ne jalostuvat yhä hauskemmiksi.

Kokkonen ja Tikka tapasivat toisensa vuonna 2010, jolloin Kokkonen rakastui mieheen niin palavasti, että alkoi kulkea mukana Hevisauruksen keikoilla.

– Ehdin roikkua mukana hetken aikaa, koska Olli oli niin hienotunteinen. Sitten tajusin, ettei tässä ole mitään järkeä. Toinen on väsynyt keikan jälkeen ja itse kyselen energisenä, että mitäs nyt tehdään. Silloin olimme yhdessä aika tiiviisti, mutta se johtui alkuhullaantumisesta. Nyt osaamme antaa toisillemme tilaa, Kokkonen kertoo Apu-lehdelle.

Lähde: Apu

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

IS: Bess kommentoi ikäeroa tanskalaiseen Danny-kumppaniinsa

Laulaja Bess, 30, ja tanskalainen Danny Baertelsen, ovat seurustelleet kesästä 2020 asti. He tapasivat missikisayrittäjä Sunneva Sjögrenin häissä. Yli...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje