Arttu Lindemanin muodonmuutos kerää kehuja – Jaajo Linnonmaan kommentti tyrmistytti


Arttu Lindeman julkaisi itsestään kuvan, jossa hän poseeraa kivipaasien välissä olevilla portailla. Laulajan hoikka olemus on silmiinpistävää ja ympärillä olevat kalliopaadet vaikuttavat vain korostavan sitä.

Kommenttiosiossa Lindeman toivotetaan tervetulleeksi, mutta isoimman huomion saa Jaajo Linnonmaan kommentti.

– Sä toteutit jokaisen lihavan unelman. Katosit vuodeks ja tulit pyykkilaudan kanssa takas 🔥🔥🔥 Nyt on latu auki 🛷, kuuluu Jaajon mielipide.

Lindeman ja Linnonmaa ovat aiemminkin piikitelleet toisiaan painon suhteen sosiaalisessa mediassa, joten heitto on ennemminkin humoristinen, mutta ihmiset eivät katsoneet sitä hyvällä.

– Aika asiaton kommentti.. 😮

– No nyt oli mauton ja kaikkea muuta kuin kehopositiivinen kommentti.

– Jaajo korkki kiinni ja aamulla töihin.

– Jotenkin luulis, että julkisuuden henkilö osais ees jollain tavalla käyttäytyä myös somessa. 👎😠 Mut ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.

Yksi kommentoija kuitenkin ripittää muita herkkähipiäisyydestä ja mainitsee letkautuksessa olevan myös huumoria mukana.

Lindemanin ura alkoi jo kymmenen vuotta sitten, jolloin hän julkaisi YouTube-videoita. Myöhemmin hän solmi levytyssopimuksen ja ryhtyi rap-artistiksi. Kaksi vuotta sitten hän poisti sometiliensä lähes kaiken sisällön, kunnes tietynlainen paluu sosiaaliseen mediaan saatiin uuden kuvan myötä.

Musiikkiura on tuonut myös menestystä, sillä Lindeman palkittiin Emma-gaalassa vuoden artistina viisi vuotta sitten.

Katso alta Lindemanin julkaisema kuva.

Ylin kuva: YouTube

SUOSITUIMMAT