Baba Lybeck avautui koulujen merkityksestä lasten liikuttajana


Toimittaja Baba Lybeck, 55, teki eilen someen postauksen, jossa oli useita kuvia hänestä eri urheilulajien parissa. Julkaisun yhteydessä hän otti kantaa koululiikuntaan ja kertoi omasta kokemuksestaan:

”Lasten ja nuorten heikentynyt fyysinen kunto on herättänyt keskustelua siitä, onko vastuu lasten liikkumisesta kouluilla vai vanhemmilla.”

”Minun liikuntahimoni sai alkunsa lukiossa. Ruotsinkielisten koulujen välillä järjestetään joka kevät Stafettkarnevalen eli valtakunnallinen viestikilpailu. Pääsin mukaan juoksemaan ja sen jälkeen samalla luokalla olevat pojat houkuttelivat mukaan IFK:hon. Koululla oli siis käänteentekevä rooli elämäntapani muotoutumisessa.”

”Urheilussa en ole kokenut ylitsepääsemättömiä suorituspaineita ja siksi kilpaileminenkin on kivaa. Ei haittaa vaikka en menestyisikään.”

”Hienoa on se, että sama asenne on periytynyt lapsillemme. Heidän kohdallaan esimerkin voima on toiminut. Haluan kuitenkin korostaa, että koulujen merkitys lasten liikuttajana on äärimmäisen tärkeä. Vain koulussa voi lapsi, joka ei kotoa saa liikkumisen mallia, löytää liikunnan pariin ja saada siitä myös onnistumisen tunteita ja parhaimmillaan elämäntavan.

Koulujen liikuntatunteja tai edes -hetkiä kannattaa siis ehdottomasti lisätä.”

Tsekkaa päivitys kuvineen alta tai Instagramista.

SUOSITUIMMAT