Coca-Colan joulumainos täytti 100 vuotta – katso Oscar-palkitun ohjaajan uusi mainos


Coca-Colan ensimmäinen joulumainos nähtiin vuonna 1920. Juhlavuonna 100 vuotta myöhemmin Coca-Cola Joulurekka on korona-parkissa kaikkialla maailmassa. Historiallista joulua juhlistaa Oscar-palkitun ohjaajan tekemä uusi joulumainos. Sen sydäntä särkevä viesti heijastelee tätä aikaa; haluamme ja kaipaustamme voida viettää joulua läheistemme kanssa. Juuriltaan suomalaisen Haddon Sundblomin lähes 90 vuotta sitten ensimmäistä kertaa piirtämä Coca-Cola Joulupukki näkyy pullojen etiketeissä ja ulkomainonnassa. 

Coca-Colan joulumainokset ovat muokanneet käsitystä joulupukin ulkonäöstä kaikkialla maailmassa. Lämminhenkinen, punaposkinen Coca-Cola Joulupukki on suomensukuisen taiteilija Haddon Sundblomin luoma hahmo.

Sata vuotta sitten Eurooppa toipui ensimmäisestä maailmansodasta ja Suomessa elettiin niukkuudessa, eikä joulunvietto ollut yhtä yleistä kuin nykyään. Coca-Colan 1920-luvulla julkaisemat ensimmäiset joulumainokset käynnistivät ilmiön, joka on vaikuttanut miljoonien ihmisten joulunodotukseen eri puolilla maailmaa.

Kuluneiden sadan vuoden aikana Coca-Colan iloisista joulumainoksista, punaposkisesta joulupukista, satojen valojen koristamasta joulurekasta sekä tunnistettavasta ”Holidays are Coming” -musiikista on tullut erottamaton osa joulunaikaa eri puolilla maailmaa. Myös suomalaisuus on vaikuttanut Coca-Colan joulumainontaan ja erityisesti kansainväliseen käsitykseen Joulupukista.

Maailmankuulun Coca-Cola Joulupukin olemus on suomensukuisen mainostaiteilijan Haddon Sundblomin käsialaa. Amerikansiirtolaisen Sundblomin sukujuuret olivat Ahvenanmaalla. 90 vuotta hahmon syntymisen jälkeen joulupukki ei enää ole punainen vain Coca-Colan mainoksissa, vaan hahmo on vaikuttanut siihen, miten joulupukki kuvataan kaikkialla maailmassa.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tauolla ainutkertainen erikoispitkän version esitys  

Vuoden 2020 joulu tulee olemaan erilainen kuin aikoihin, sillä Coca-Cola Joulurekka on parkissa. Coca-Cola käynnistää kuitenkin 100 vuotta joulua -juhlavuoden kunniaksi kampanjan, jonka televisiomainoksen on ohjannut ansioitunut, Oscar-palkittu ohjaaja Taika Waititi.

Mainosfilmillä nähdään sydämellinen tarina perheenisästä ja tyttärestä, jonka yhdessäoloon liittyvän joululahjatoiveen isä saa vaikeuksista huolimatta toteutettua. Elokuvallisesta mainoksesta on tehty erikoispitkä 2,5 minuutin versio. Tämän version ensimmäinen ja ainoa esitys on 15.11. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman yhteydessä. 

Yläpuolelta voit katsoa mainosvideon lyhyen version.

– Kuluva vuosi on ollut monille meistä rankka ja haluamme kannustaa ihmisiä jakamaan toisilleen jouluiloa. Karanteenioloissa ja sosiaalisen etäisyyden myötä toisten ihmisten seuraa ja läheisyyttä kaivataan ja arvostetaan. Tähän ajatukseen kiteytyy juhlavuotemme viesti, ”Sinä olet joulun paras lahja”, Suomen Coca-Colan viestinnästä vastaava Théa Natri sanoo.

– Suuri yhteinen joulu kaikkien läheisten kanssa ei ehkä ole tänä vuonna mahdollinen, mutta voimme miettiä muita erilaisia tapoja jakaa aikaa läheisillemme.

Kolme yllättävää joulufaktaa

1. Kansainvälisesti tunnettua Joulupukkia ei olisi ilman Ahvenanmaata

Coca-Colan joulumainokset ovat muokanneet käsitystä joulupukin ulkonäöstä kaikkialla maailmassa. Lämminhenkinen, punaposkinen Coca-Cola Joulupukki sai ensimmäisen kerran hahmonsa vuonna 1931 suomensukuisen Haddon Sundblomin siveltimestä. Sitä ennen ei ollut kansainvälistä yksimielisyyttä siitä, miltä joulupukki näyttää.

Ennen Sundblomin maalauksia joulupukin hahmosta oli liikkeellä lukuisia eri versioita. Joulupukki kuvattiin muun muassa synkkänä, kaapuun pukeutuneena ukkona tai jopa pelottavana maahisena. Suomessa pukki esiintyi nuuttipukin sukuisena eläinhahmona.

2. Joulupukin tie mainoksista Louvreen ja postimerkkiin

Sundblom maalasi uransa aikana yli 40 öljymaalausta Coca-Cola Joulupukista. Nämä kuvat ovat edelleen käytössä Coca-Colan mainoksissa, julisteissa, pakkauksissa ja muissa materiaaleissa. Sundblomin alkuperäisteokset kuuluvat Coca-Cola Companyn taidekokoelmaan. Useimmat niistä ovat olleet esillä arvostetuissa museoissa, kuten Louvressa Pariisissa, tiedemuseossa Chicagossa ja Ontarion kuninkaallisessa museossa Torontossa.

Maalauksia on ollut myös Ahvenanmaan museon ja Ahvenanmaan siirtolaisinstituutin näyttelyssä. Vuonna 2007 Ahvenanmaan postilaitos julkaisi Haddon Sunblomin Joulupukkia esittävän joulupostimerkin.

3. Joulumainokset kertovat lahjakulttuurin muutoksista

Coca-Cola Joulupukkia esittävät mainokset ovat ajankuvia, jotka kertovat myös tapojen ja jouluperinteiden muutoksista. Varhaisissa mainoksissa Joulupukki jakoi lapsille puisia, käsityönä valmistettuja leluja ja posliinipäisiä nukkeja. 2000-luvulla pukille taas ovat tulleet tutuiksi sähköjunat ja kauko-ohjattavat helikopterit.

– Joululahjakulttuuri kuvaa yhteiskunnallista kehitystä. Kun sata vuotta sitten Suomessa lahjaksi annettiin enimmäkseen käyttötavaroita, 2020-luvulla suosittu lahja ovat elämykset ja yhdessäolo. Tänä vuonna, poikkeusjouluna, haluammekin kannustaa ihmisiä ideoimaan, miten auttaa ja huomioida läheisiään. Nyt, jos koskaan, kaipaamme iloisia yllätyksiä, Théa Natri sanoo.

SUOSITUIMMAT