Dannyyn yhdistetty 19-vuotias kaunotar antoi ensimmäisen haastattelunsa – tältä hän nayttää!


Laulajalegenda Ilkka ”Danny” Lipsaseen, 77, tänä kesänä yhdistetty 19-vuotias Helmi Loukasmäki on antanut Ilkka-Pohjalaiselle haastattelun, jossa hän kertoo kesästään Dannyn huvilalla Rauman lähistöllä.

Seiska alkoi uutisoida kesäkuun alussa Dannysta ja salaperäisestä vaaleasta kaunottaresta, ja lehti spekuloi mahdollista romanssia. Kohu ehti kasvaa suuriin mittasuhteisiin, varsinkin kun Dannyn tyttöystävä Erika Vikman, 27, asuu nykyisin Tampereella ja oli heinäkuussa ulkomailla viettämässä ”omaa lomaa”. Mystisyyttä lisäsi vielä se, että Danny ja Erika eivät myöskään ole kommentoineet lainkaan suhteensa nykytilaa. Danny on ollut yhdessä Erikan kanssa vuodesta 2016 lähtien.

Danny suostui kommentoimaan keväällä ylioppilaaksi kirjoittanutta seuralaistaan vasta heinäkuun lopulla ja kertoi Seiskalle hänen olevan D-tuotannon työntekijä, joka on auttanut häntä arkisissa askareissa kesän aikana.

Tänään julkaistussa ensimmäisessä haastattelussaan ilmajokelainen Helmi Loukasmäki kertoi Ilkka-Pohjalaiselle saaneensa Dannylta kesätyön oltuaan taannoin miehen keikalla. Loukasmäki sanoo asuvansa Dannyn huvilalla omassa asunnossa ja hoitavansa Dannyn sekä D-tuotannon asioita, esimerkiksi kirjanpitoa ja somea.

Dannysta Loukasmäellä on vain hyvää sanottavaa.

– Hän on tosi mukava. Ihana ihminen. Tulen toimeen hänen kanssaan oikein hyvin. Erimielisyyksiä meille ei ole tullut, kaunotar kertoi Ilkka-Pohjalaiselle.

Instagramissa julkaisemissaan Dannyn mökillä otetuissa kuvissa Loukasmäki on tuonut esille onnellisuuttaan ja rohkeutta tehdä muutos elämässään. Yhdessä kuvassa hän poseeraa mustassa iltapuvussa kesämaisemissa ja kuvan aihetunnisteissa lukee mm. ”onnellinen”.

– Ihana viikko takana!🤍 Nyt rentoudun viikonlopun merituulen hemmottelemana✨, kaunotar kirjoittaa kuvatekstissä.

Alla Helmi Loukasmäen Instagram-kuvia.

https://www.instagram.com/p/CCqHokxBuk9/
https://www.instagram.com/p/CC6HSB6By-o/

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje