Elena Vikström pahoinpideltiin – kuva karuista seurauksista


Elena Vikström kertoo Instagramissa joutuneensa pahoinpitelyn uhriksi. Julkkiskaunottaren mukaan välikohtaus tapahtui Puolangalla, josta hän on kotoisin.

– Puolangalla lomaillessani sain tänä vuonna kokea ikävän kokemuksen. Silmittömän kateuden ja vihan. Minulle täysin tuntematon nainen hyökkäsi kimppuuni, raateli kasvoni, repi hiuksiani irti sekä Chanelin korvakoruni hävisivät siinä samalla. Tuli kallis reissu sen puolesta, Elena selostaa.

Elenan mukaan pahoinpitely tapahtui ravintolassa. Tilanteeseen oli tullut väliin miespuolisia henkilöitä.

– En kuitenkaan sure niinkään parin tuhannen euron vahinkoja. Minua surettaa että joku kävi väkivallalla kimppuuni kotipaikallani Puolangalla. En ole ikinä ennen kokenut elämässäni väkivaltaa. Tapahtuneesta jäi myös todella järkyttynyt olo, kun joku ”vei koskemattomuuteni” kuin minut olisi ”raiskattu”.

Elena aikoo käsitellä tapahtunutta terapiassa. Ulkoisten vammojen korjaamiseen hän toivoo löytävänsä avun plastiikkakirurgiasta.

Katso Elenan julkaisemat kuvat alta oikealle selaamalla.

SUOSITUIMMAT