Ensitreffit-Miikan pettymykset jatkuvat: ”Kaikista kamalinta mitä toiselle voi tehdä”


Viime Ensitreffit alttarilla -kaudella Miika joutui pettymään, kun avioliitto Tuulan kanssa ajatui karille ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Tuoreen Instagram-julkaisun perusteella Miika on jatkanut elämänsä rakkauden etsimistä, mutta asiat eivät ole edenneet toivotusti.

– Koen että nykypäivänä on hyvin haasteellista, ellei jopa mahdotonta, löytää loppuelämän kumppania nykymuotoisessa deittailukulttuurissa, Miika toteaa.

– Teknologia mahdollistaa sen ettei ihmisiä uskalleta enää kohdata aidosti tai pelätään toisen tunnereaktioita, tämä heijastuu ghostaamisena. Olisi aidosti kiva, jos uskallettaisiin puhua ihmisille suoraan, mitä tuntee tai mitkä fiilikset treffeistä jäi. Kaikista kamalinta mitä toiselle voi tehdä, on jättää viesti luetulle eikä enää pitää tähän mitään yhteyttä eli ghostata, Miika jatkaa.

Hän toivookin, että jokainen sovelluksien käyttäjä uhraisi aikaansa edes verran, että lähettäisi viestin, jossa kertoisi keskustelun tulleen päätökseensä.

Kaikesta huolimatta Miika ei ole menettänyt toivoaan.

– Haluan silti romanttisesti uskoa siihen, että jokaiselle meistä on ainakin se yksi hyvä tyyppi tuolla jossain, mutta hänen löytämisessään voi vain kestää. 

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje