Espan turma-auton kuljettaja on korkeasti koulutettu valtiovarainministeriön virkamies – laulaa Seiskan julkaisemalla pidätysvideolla aamenta


Vappuaattona klo 19 aikaan Helsingin Pohjoisesplanadin väenpaljoudessa 33-vuotias mies törmäsi mustalla Mercedes-Benzillään muihin autoihin ja aiheutti kolmen henkilön loukkaantumisen.

Törmäyksessä vaurioitui useita autoja ja yksi niistä lennähti jalkakäytävälle kohti terassilla olevia ihmisiä, törmäten ohikulkijaan. Ainekset olivat suurempaankin tragediaan, mutta kuin ihmeen kaupalla tilanteesta joutui sairaalahoitoon vain kolme henkilöä, mukaan lukien kuljettaja.

Useat tiedotusvälineet ovat uutisoineet, että autoa kuljetti sen omistaja, joka on korkeasti koulutettu virkamies. Seiska on nyt paljastanut hänestä tarkempia tietoja. Lehden mukaan mies on ekonomi ja valtiotieteiden maisteri, ja hän työskentelee neuvottelevana virkamiehenä valtiovarainministeriössä. Hän on myös ollut ehdolla aluevaaleissa Perussuomalaisten riveissä.

Seiskan julkaisemalla lukijan kuvaamalla videolla epäilty makaa maassa ja laulaa toistuvasti aamenta, kun neljä poliisia laittaa hänet nippusiteisiin ja nostaa hänet pää edellä poliisiautoon.

Ilta-Sanomien mukaan mies toimi kymmenen vuotta sitten muutaman kuukauden ajan entisen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan (kok) harjoittelijana. Korhola kehui häntä Twitterissä pari kuukautta sitten teräväksi mieheksi. Eilen sävy oli toisenlainen.

– Sanotaan nyt näin vappulounaalta eli prosenttivarauksin. En häpeä suositella lahjakkaita ihmisiä. En ole profeetta. En tiedä mitä tälle lahjakkaalle pianistille ja kansantaloustieteilijälle on tapahtunut. Onneksi kukaan ei kuollut, Korhola sanoi Twitterissä vappupäivänä.

Poliisin mukaan tilanne alkoi, kun kuljettaja ei noudattanut poliisipartion pysähtymismerkkiä Pohjoisrannassa. Häntä ei kuitenkaan lähdetty seuraamaan.

Poliisi epäilee miestä alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, vammantuottamuksesta, virkamiehen vastustamisesta ja niskoittelusta.

Lähteet: Seiska, Ilta-Sanomat

SUOSITUIMMAT