Formula 1 -lähetyksissä kovempi tiimi kuin koskaan – mukana mm. Häkkinen, Verstappenit, Coulthard, Kovalainen, Salo, jne.


Formula 1 -sarjan lähetysoikeudet ovat siirtyneet Viaplaylle, joka esitteli keskiviikon tiedotustilaisuudessaan uuden Formula 1 -tiiminsä, joka on Suomen kaikkien aikojen valovoimaisin.

Formula 1 -lähetykset Viaplaylla selostaa suomalaisille tuttu formulaääni Niki Juusela.

– Olen ylpeä saadessani jatkaa intohimoni ja rakastamani lajin parissa. On myös erittäin inspiroivaa päästä työskentelemään Viaplaylla, jossa huokuu määrätietoisuus ja tavoitteellisuus uuden edessä. Mahdollisuudet formuloiden välittämiseen ovat Suomessa ennennäkemättömällä tasolla, Juusela kertoo.

Varikkotoimittajana Viaplayn lähetyksissä tullaan näkemään Mervi Kallio, joka raportoi paikanpäältä jokaisesta kisasta.

– Olen  mielettömän innoissani, kun saan olla osa tätä upeaa tiimiä ja jatkaa töitä Formula 1:sten parissa. On hienoa päästä paikanpäälle välittämään tunnelmia suomalaisille katsojille. Uskon, että isona toimijana pystymme entistä monipuolisemmin tarjoamaan suomalaisille katsojille tunnelmia F1-varikolta ja kulissien takaa, Kallio sanoo.

Aikaisemmin mm. Viaplayn jääkiekkolähetyksistä tuttu Iiro Harjula siirtyy F1 -lähetyksiin tuottajaksi ja studioisännäksi.

Mukana lähetyksissä on myös ennen näkemättömän kova kattaus rautaisia asiantuntijoita moottoriurheilun eri osa-alueilta. Kotimaisessa asiantuntijatiimissä on mukana peräti kolme entistä F1-kuljettajaa; Mika Häkkinen, Mika Salo ja Heikki Kovalainen sekä W Series -sarjassa kilpaileva Emma Kimiläinen.

Pitkän uran F1:ssä ajanut Mika Salo omaa myös useiden vuosien kokemuksen asiantuntijaroolista.

– Hauska tehdä F1 -lähetyksiä Viaplaylle vanhojen tuttujen kanssa. Tehdään entistä parempaa työtä uudelta pohjalta. Uudet autot voi tuoda yllätyksiä, toivon vain hyviä kisoja, paljon ohituksia ja draamaa. Mulla ei ole väliä kuka voittaa jos se en ole minä, summaa Mika Salo lähtökohdat tulevalle kaudelle.

Heikki Kovalainen on F1 -uransa jälkeen kilpaillut mm. Japanin Super GT -sarjassa, jonka mestaruuden hän voitti 2016. Kovalaista ei aikaisemmin ole nähty asiantuntijana F1-lähetyksissä, joten pesti on uusi mutta mieluinen haaste.

– Yksinkertaisesti ajankohta oli juuri sopiva. Omassa kalenterissani on nyt enemmän tilaa muille projekteille. Ja Viaplayn uusi F1 -tuotanto huipputiimin kanssa on mielenkiintoinen haaste. Paljon on varmasti opittavaa mutta odotan mielenkiinnolla live-lähetysten tekemistä!, sanoo Kovalainen.

W Series -kuljettaja Emma Kimiläinen sijoittui viime kaudella upeasti sarjassa kolmanneksi.

– Todella mielenkiintoista päästä tekemään F1-lähetyksiä uudistuneella konseptilla. Tulemme saamaan ennennäkemätöntä sisältöä lähetyksiin kansainvälisten huippuasiantuntijoidemme kautta, jotka ovat kaikissa kisoissa paikanpäällä. On hienoa olla osa tätä porukkaa ja tuoda omia näkökulmia lähetyksiin aktiivikuljettajan roolissa, Kimiläinen sanoo.

– Formula 1 on ollut suuressa roolissa läpi elämäni. Lapsena kokoonnuimme koko perheen voimin sohvalle katsomaan kisoja sunnuntaisin ja unelmoin, että jonain päivänä voisin itse ajaa siellä kilpaa. Muun muassa Michael Schumacherin ja Mika Häkkisen upeat kaksintaistelut jäivät ikuisesti mieleeni. Uudesta F1 kaudesta tulee yllätyksellinen ja jännittävä. Erityisesti siitä syystä, että F1 siirtyy autojen uuteen aikakauteen. Sääntömuutoksilla on haettu kilpailemisen ja ohittamisen helpottamista. Tuleva F1-kausi tulee näillä lähtökohdilla ja Viaplayn huikealla tiimillä olemaan varmasti erittäin herkullinen!, Kimiläinen jatkaa.

Häkkinen, Coulthard ja Verstappenit

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen nähdään tulevalla kaudella Viaplayn asiantuntijana yhdessä David Coulthardin ja Tom Kristensenin kanssa.

Hallitseva Formula 1 -kuljettajien maailmanmestari Max Verstappen ja Viaplay ovat sopineet monivuotisesta kumppanuudesta, jonka myötä formulafanit pääsevät näkemään ainutlaatuista dokumentointia, jossa Verstappen paljastaa Formula 1:n valloittamisen salaisuudet sekä kiehtovia välähdyksiä elämästään, lajin hellittämättömistä paineista ja paljon muuta. 

Lisäksi Max Verstappenin isä ja entinen formulakuljettaja Jos Verstappen liittyy Viaplayn F1-tiimiin kansainväliseksi asiantuntijaksi.

Myös kaksinkertainen Le Mans 24 h -kisan voittaja ja mm. Ferrarin lähettiläänä toimiva Toni Vilander tuo lähetyksiin kuljettajan perspektiivin.

– Olen todella innoissani että saan jatkaa rakastamani lajin parissa. Olen F1 fani ja etuoikeutetussa asemassa kun saan olla mukana kommentoimassa kisatapahtumia ja avaamassa lajin taustoja. Odotan mielenkiinnolla uutta tiimiämme alkavaa kautta. Sääntömuutokset ja mahdolliset tallien voimasuhteiden muutokset tulevat muokkaamaan kautta. Erittäin tapahtumarikkaat kilpailut jatkuvat ja taistelu voitosta on todella kovaa, linjaa Vilander.

Teknisen asiantuntemuksensa tiimiin tuo mm. F1 -sarjan insinöörinä toiminut pitkän linjan asiantuntija Ossi Oikarinen.

– Odotan kovasti pääsyä mukaan Viaplayn Formula 1 -tiimiin! Mukana on tuttuja kavereita mutta myös uusia kasvoja, joten saamme varmasti hyviä sekä viihdyttäviä lähetyksiä katsojille. Kausi 2022 on upea insinöörille! Säännöt muuttuvat radikaalisti ja ne tuovat paljon mielenkiintoisia teknisiä yksityiskohtia autoihin. Sääntömuutoksilla on pyritty parantamaan kilpailua, joten jännää nähdä miten hyvin tämä toimii, Oikarinen taustoittaa alkavaa kautta.

Toimittajina Viaplayn F1 -tiimissä ovat vuoden vaihteessa aloittaneet Ilkka Soini sekä Katariina Kiviranta.

Formula 1 -lähetykset siirtyvät Viaplaylle

Formula 1 -lähetykset ovat tästä kaudesta lähtien katsottavissa yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V sport -kanavilla. Viaplayn lähetykset kattavat kaikki F1 -harjoitukset, aika-ajot sekä varsinaiset kisalähetykset sekä runsaasti muuta oheisohjelmistoa.

F1 -lähetysten lisäksi Elisa Viihde Viaplayssa nähdään myös kaikki 14 F2 -osakilpailuviikonloppua sekä kaikki F3 -osakilpailut sekä W Series -sarjan kilpailut. Kaikki kisat selostetaan suomeksi.

SUOSITUIMMAT