Heikki Paasonen myöntää Anna-lehdessä sutinan varatun naisen kanssa


Juontaja Heikki Paasonen on nykyään onnellisesti avoliitossa Marita Alatalon kanssa. Pariskunnalla on vuonna 2021 syntynyt tytär.

Seiska uutisoi pari vuotta sitten, että kaksikon yhteinen taival olisi alkanut rumasta pettämisdraamasta. Lehden mukaan Heikki oli edelleen parisuhteessa ex-kumppaninsa Anniina Puonnin kanssa ja Marita puolestaan naimisissa jääkiekkoilija Tomi Karhusen kanssa.

Nyt Heikki on kertonut Anna-lehden haastattelussa hätkähdyttävän avoimesti hänen ja Maritan suhteen alkuajoista.

– Se oli pitkään vähän sellaista kissa-hiiri-leikkiä, jompikumpi oli aina tahollaan parisuhteessa. Mutta kun aloimme olla yhdessä, kaikki oli heti luontevaa, Heikki muotoilee Annalle.

Hän lisää kaksikon tunteneen toisensa vuosikausia ennen suhteen alkamista.

SUOSITUIMMAT