Humalassa ajelu rangaistavaksi? Lisääntyneet skuuttionnettomuudet aiheuttavat huolta


Poistuneet koronarajoitukset ja lämpimät kesäkelit ovat saaneet juhlakansan liikkeelle. Juhliminen on nostanut tapaturmien määrää ja ruuhkauttanut sairaalapäivystyksiä.

Suomen suurimmissa kaupungeissa yleiseksi tapaturmatyypiksi on noussut onnettomuudet skuutilla, eli sähköpotkulaudalla.

Päihtyneet nuoret onnettomuuksissa

HUS:in keskiviikkona julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että sähköpotkulautaonnettomuuksissa loukkaantuneet ovat useimmiten noin 20-vuotiaita nuoria, jotka lähtevät kostean illanvieton jälkeen skuutilla kotiin.

Syynä onnettomuuteen on yleensä liian suuri tilannenopeus sekä päihtymisestä johtuva reagointikyvyn alentuminen, jotka johtavat törmäykseen tai kaatumiseen.

– Monesti sähköpotkulaudan eturengas jää johonkin jumiin ja kuljettaja kaatuu suoraan kasvot edellä asfalttiin. Kädet ovat ohjaustangossa ja niitä ei saada eteen. Kypärää ei luonnollisesti ole, kertoo osastonlääkäri Kustaa Lehtonen HUSista. 

Lehtosen mukaan viikonloppuyönä 19.-20.6.2021 Meilahden yhteyspäivystykseen tuoduista pientraumapotilaista peräti 25 % oli loukkaantunut sähköpotkulautaonnettomuudessa.

Potilaiden saamat vammat vaihtelivat lievistä sormi- ja rannevammoista vakaviin leikkaushoitoa vaativiin kasvojen luiden murtumiin ja aivoverenvuotoihin.

Toiveissa tiukempi lainsäädäntö

Sähköpotkulautayhtiö Voi Technology reagoi viime päivien uutisointeihin julkaisemalla uudelleen viime vuonna antamansa tiedotteen, jossa yhtiön operatiivisesta toiminnasta vastaava Reetta Alastalo kertoo Voin myönteisyydestä tiukempaa sääntelyä kohtaan.

Alastalo toivoo, että Suomessa otettaisiin Saksan tavoin käyttöön promilleraja sähköpotkulaudoilla ajaessa. Hän kannustaa päättäjiä harkitsemaan, että pitäisikö känniajelusta sähköpotkulaudoilla tehdä rangaistavaa.

– Esimerkiksi Saksassa sähköpotkulaudat luokitellaan moottorikäyttöisiksi ajoneuvoiksi, jolloin niiden promilleraja on 0,8. Me Voilla olemme avoimia säätelylle, jos toimenpiteillä voidaan lisätä ihmisten turvallisuutta.

Alastalo kertoo, että yhtiön tietojen mukaan noin 90 % onnettomuuksista liittyy alkoholin käyttöön.

– Suosittelemme jättämään aina skuutin parkkiin jo yhdenkin alkoholijuoman jälkeen, Alastalo toteaa.

Voi on jo aiemmin lanseerannut yöaikaan toiminnassa olevat, ajokuntoa mittaavat reaktiotestit. Myös nopeuden alentaminen öiseen aikaan on yhtiön harkinnassa.

Kuvituskuva: Unsplash

SUOSITUIMMAT