Huomasitko hajua asunnossasi? Toimi näin


Homekoira kyllä vainuaa homekasvuston, mutta sen löydös ei päde oikeudessa.

Kevät on aikaa, jolloin asunnossa voi ensimmäisen kerran huomata erikoista tuoksua, sillä lämpenevät kevätsäät ovat otollista aikaa mikrobien kasvulle.

Jos asunnossasi ilmenee erikoisia hajuja, tuhohyönteisiä, homekasvustoa tai terveysoireita, on tilanne selvitettävä pikimmiten, sillä ne voivat olla merkkejä piilevästä homeesta.

– Lähtötilanne on usein sellainen, että asukkaat haistavat jotain pistävän tuoksuista tai epäilyttävää asunnossaan. Näissä tapauksissa tulisi ottaa yhteyttä rakennusterveysasiantuntijaan, joka pystyy tutkimaan ongelman lähteen, tekemään rakenneavauksia ja ottamaan materiaalinäytteitä, sanoo kiinteistöriitoihin ja -juridiikkaan erikoistuneen Kiinteistölakimies Groupin toimitusjohtaja Henri Alinen, joka on hoitanut satoja homeeseen liittyviä toimeksiantoja.

Kun alkuselvitys on tehty koulutetun asiantuntijan toimesta ja siihen perustuva raportti on luotettava, oikeuskulut ovat riitatilanteessa yleensä pienemmät ja sovinto saavutetaan helpommin.

Homekoiran vainu ei päde oikeudessa

Useat hometta epäilevät asukkaat tilaavat homekoiran selvittämään mahdollista homevauriota, mutta se ei auta asiaa mahdollisessa oikeustapauksessa.

– Jos asia riitautuu, homekoiran havaintoihin perustuva raportti ei ole tarpeeksi luotettava todiste sovintoneuvottelussa tai oikeudenkäynnissä. Laboratoriossa analysoitavat näytöt rakenteista ovat aina ensisijaisia, koska laki (asumisterveysasetus ja sen soveltamisohje) edellyttää, että kaikki mikrobiologiset olot on tutkittava tietyin varmennetuin menetelmin.

– Homekoirasta ei siis ole juurikaan hyötyä asuntokauppariidassa, Alinen sanoo.

Ammattitaitoisen rakennusterveysasiantuntijan (RTA) tilaaminen on tärkeää, kun epäilet hometta.

5 faktaa hometalosta

  1. Terve talo ei haise. Maakellarin haju tai muu pistävä haju ovat usein merkkejä homeongelmasta.
  2. Home voi aiheuttaa väsymystä, päänsärkyä, kurkkukipua tai jopa nenäverenvuotoa. Toisaalta jotkut eivät oireile ollenkaan.
  3. Asuntokaupan jälkeinen reklamointi tulee tehdä asunnon osalta kahden vuoden kuluessa kaupasta. Kiinteistökaupan osalta reklamointi tulee tehdä viiden vuoden sisällä.
  4. Automaattisesti ei voida olettaa, että asunnon myyjä vastaa kaikesta. Tilanne tulee tutkia tapauskohtaisesti.
  5. Sisäilmahaittoihin erikoistuneen rakennusterveysasiantuntijan käyttäminen on aina homekoiratutkimusta parempi vaihtoehto.

Lähde: Kiinteistölakimies Group

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT