Juontajapariskunta Roope Salminen ja Vivian Nick ovat sanoneet toisilleen tahdon. Tuore aviopari jakoi ilouutisen sosiaalisessa mediassa ja julkaisi samalla ensimmäiset hääkuvansa.
Vivian kertoi avioliitosta omalla Instagram-tilillään, jossa hänen nimensä on vaihtunut muotoon Vivian Nick-Salminen.
Kuvissa tuore aviopari poseeraa kesäisissä kartanomaisemissa. Vivian on pukeutunut olkapäät paljastavaan valkoiseen häämekkoon, kun taas Roope nähdään perinteisessä mustassa puvussa. Yhdessä kuvista Roope pitelee kädessään valkoisista ruusuista koottua kimppua.
Julkaisun kuvatekstissä Vivian kirjoittaa englanniksi:
– Together in fun forever.
Hääpaikka oli varattu jo ennen kosintaa
Pariskunta kertoi kihlauksestaan lähes vuosi sitten yhteisessä Ootsä kuullut tästä -podcastissaan.
Tuolloin Roope paljasti tehneensä kosintaa varten poikkeuksellisen valmistelun.
Hän kertoi selvittäneensä etukäteen, millaisesta hääpaikasta Vivian haaveilisi – ja varanneensa sen jo ennen varsinaista kosintaa.
– Selvitin jo etukäteen, millaisen hääpaikan saattaisit haluta ja varasin sen jo etukäteen. Sitten pystyin kerralla kosimaan silleen avaimet käteen -paketilla, että kaikki on jo hoidettu puolestasi, Roope kertoi podcastissa.
Rakkaus alkoi ystävyydestä
Roope ja Vivian ovat tulleet suomalaisille tutuiksi myös yhteisestä podcastistaan. Heidän suhteensa eteni ystävyydestä rakkaudeksi, ja kihlaus julkistettiin viime vuonna.
Nyt pari on ottanut seuraavan suuren askeleen yhteisellä taipaleellaan ja viettänyt häitään perjantaina.
