Huomenna saa taas huristella 120 km/h, kun nopeusrajoitukset muuttuvat


Talven ajaksi alennettujen nopeusrajoitusten poisto aloitetaan keskiviikkona 31.3. ympäri Suomen. ELY-keskukset voivat kuitenkin paikallisesti lykätä muutosten ajankohtaa sää- ja keliolosuhteiden mukaan.

Väyläviraston tavoitteena on, että koko Suomessa on palattu kesänopeuksiin huhtikuun loppuun mennessä. Talven jälkeen monilla teillä on kuitenkin päällysteessä halkeamia ja muita vaurioita, joten pahiten vaurioituneilla tieosuuksilla alennetut nopeusrajoitukset voidaan joutua jättämään turvallisuussyistä voimaan toistaiseksi.

Vaihtuvien nopeusrajoitusten moottoriteillä maksimissaan 120 km/h kesänopeuksia on voitu käyttää jo maaliskuun alusta saakka valoisaan aikaan sään ja kelin salliessa.

Renkaat ja ajotyyli kelin mukaan

Vaikka liikennemerkkeihin ilmestyy taas suurempia lukemia kuin talvella, voi turvallinen ajo edellyttää alempia nopeuksia kuin liikennemerkki sallisi.

Keli vaikuttaa myös rengasvalintaan. Uuden tieliikennelain myötä oikea rengasvalinta on entistä enemmän kuljettajan vastuulla ja sidoksissa keliin. Talvirenkaita on käytettävä maaliskuun loppuun saakka, jos sää tai keli sitä edellyttää. Monilla talvirenkaina on nastarenkaat. Nastarenkaita saa käyttää maaliskuun loppuun saakka ja toki myöhemminkin, jos sää tai keli sitä edellyttää. Jos ajat talvisilla teillä, ei kannata vielä pääsiäiseksi kiirehtiä renkaiden vaihtamisen kanssa.

Kannattaa muistaa, että auton lisäksi myös asenteen on oltava kunnossa liikenteessä.

– Lämmittävä aurinko tuo teille ja pientareille lisää väkeä. Kävelijät, pyöräilijät ja mopoilijat kannattaa huomioida ja jättää heille muun muassa tarpeeksi tilaa ohittaessa. Myös riittävät turvavälit – niin liikenteessä kuin muussakin elämässä – ovat nyt erityisen tärkeitä, kertoo tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta.

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT