Hymy: ”Julma-Juha” Väätäisen sydänoperaatio epäonnistui – aivoinfarkti!



Legendaarisen Julma-Juhan eli ex-juoksija Juha Väätäisen elämää ovat varjostaneet tummat pilvet viime aikoina, kertoo painettu Hymy-lehti.

Heinäkuussa 82 vuotta täyttänyt Väätäinen ei kuitenkaan surkuttele. Hymyssä hän kertoo miten kaikki tapahtui.

Vuonna 2015 hän sai oksasolusyövän. Viimeisen vuoden aikana on ollut sydänongelmia, joita on hoidettu pallolaajennuksilla.

-Leikkauksessa laitettiin stentit. Siinä tehtiin virhe, mikä aiheutti minulla aivoinfarktin. Meinasin kuolla sen takia, mies sanoo vakavana Hymyn haastattelussa.

-Kolmannes kuolee siihen heti ja joka kolmannelle jää vammoja. Minä selvisin.

Juha kertoo turvautuneensa amerikkalaisiin lääkäreihin.

-Suomalaislääkärit määräsivät vain lääkkeitä lääkkeiden perään. Niitä oli aivan helkkaristi, mikä kauhistutti amerikkalaislääkärin. Lääkkeistä poistettiin heti alkuun osa, ja nyt koko sonnasta on jäljellä enää 4 prosenttia, mies kehaisee.

Hän sanoo olevansa nyt hyvässä kunnossa. Päivässä hän polkee kuntopyörää 50 kilometriä.

 

 

SUOSITUIMMAT