Iholla: Piritta Hagman tajusi surullisen totuuden avioerosta – ”Herranjumala tuntuu pahalta”


Iholla-realitysarjan uusimmassa jaksossa Piritta Hagman avautuu avioeron jälkeisistä vaikeista hetkistä.

Televisiojuontajanakin katsojille tutuksi tullut Piritta Hagman (o.s. Hannula) on vuoden 2003 Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa. Nykyisin hän työskentelee fysioterapeuttina. Hän erosi entisestä huippujääkiekkoilijamiehestään Niklas Hagmanista vuonna 2018. Heillä on kolme lasta, joiden luona he asuvat vuoroviikoin Helsingin Lauttasaaressa. Piritta asuu muut ajat yksin Porissa.

Piritta kertoo uudessa jaksossa asiasta, joka iski hänelle päin kasvoja, kun hän sai tyttäreltään puhelun ollessaan yksin Porissa. Puhelun taustalta kuului hälyä, joten hän kysyi, missä lapset olivat.

– Nämä ovat just niitä kaikista vaikeimpia avioeron jälkeisiä hetkiä, kun tajuaa, ettei kuulu enää tiettyihin juttuihin mukaan, Piritta sanoo itkuisena.

Lapset olivat isänsä kanssa parin yhteisen kummilapsen syntymäpäiväjuhlissa, jonne Pirittaa ei oltu kutsuttu.

– Nikke ei halua mua tällä hetkellä sinne. Herranjumala tuntuu pahalta, Piritta itkee.

Hän tietää, että ongelma on yleinen avioeron jälkeen.

– Toi on varmaan just yksi niin kuin hirveimmistä syistä, miksi ihmiset eivät halua erota aina, kun se jakaa ystäväpiiriä. Tuntee olonsa tosi hylätyksi. Ihan niin kuin olisi tehnyt jotain väärin.

Hän jatkaa, että hänelle on kuitenkin tärkeintä, että lapset saavat olla juhlissa mukana ja että he saavat edelleen nauttia tutuista ihmisistä ympärillään.

– Perhe on mulle se, joka kannattelee ja se, mitä olen rakastanut siitä asti, kun on sen oman pienen perheensä luonut. On ollut tosi vaikeaa luopua siitä. Se oli niin järkyttävä pettymys. Vaikka yritin kaikkeni, se ei riittänyt, hän sanoo lohduttomana.

Iholla-sarjasta julkaistaan tiistaisin kolme jaksoa Discovery+-suoratoistopalvelussa.

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje