Iida Vainio kävi muokkauttamassa kasvojaan – tältä hän näyttää nyt


Iida Vainio on käynyt hehkeyttämässä jo ennestään upeaa ulkomuotoaan ennen joulua. Kaunottarelle tehdyistä toimenpiteistä kerrotaan kauneusklinikan Instagram-sivulla. Mitä ilmeisimmin kyse on siis jonkinlaisesta kaupallisesta yhteistyöstä.

Iidan kasvoihin on tehty full face -täyteainehoito, jossa käytettiin yhteensä viisi millilitraa täyteainetta. Yrityksen Instagramissa kerrotaan, että kolme millilitraa laitettiin Iidan poskiin ja yksi millilitra leukaan. Lisäksi Iidan huuliin on tehty Russian lips -huultenmuotoilu, jonka yhteydessä on käytetty yksi millilitra täyteainetta.

Yrityksen Instagram-tilillä on julkaistu myös video, jossa Iida vitsailee käyttäneensä joululahjarahansa toimenpiteisiin.

– Koitat selittää sun pikkusiskolle, miks oli tärkeempää käyttää palkka täyteainehoitoon, kuin sen joululahjaan, videon teksti kuuluu.

Alla on tuore kuva Iidan kasvoista.

 

SUOSITUIMMAT