IL: Alina Tomnikov sai pääroolin kansainvälisestä sarjasta


Alina Tomnikov nähdään pääroolissa saksalaisen tuotantoyhtiön uutuusdraamassa Funeral For a Dog. Alina näyttelee suomalaista Tuuli Koveroa, joka on taustaltaan lääkäri.

Iltalehti on tavoittanut näyttelijättären kertomaan sarjan kuvauksista, joissa vaadittiin myös saksan kielen taitoa.

– Olen todella kiitollinen vastanäyttelijöilleni, jotka jaksoivat odottaa ja keskustella ihmisen kanssa, jonka kieli oli niin vajavainen, Alina selostaa Iltalehdelle.

Hän opiskeli saksaa lukiossa ja hioi kielitaitonsa pikku hiljaa sujuvaksi kuvausten aikana. Lisäksi Alina opetteli rooliaan varten tikkaamaan banaanin avulla.

– Jossain kohtaa kiinnitin banaanin teipillä seinään, koska kohtauksessa minun täytyi tikata otsaa. Eihän se pöydällä voinut olla.

Sarjaa kuvattiin vuoden verran ja hommat saatiin purkkiin viime keväänä. Näyttelijät pääsivät työskentelemään niin Italiassa, Saksassa, Bulgariassa, Kuubassa kuin Yhdysvalloissakin.

Sarjassa nähdään myös Anu Sinisalo, Marjaana Maijala ja Ville Virtanen.

SUOSITUIMMAT