IL: Amanda Harkimo myöntää käyttäneensä useamman viivan kokaiinia – poliisin esitutkinta paljasti totuuden juhlaillasta



DJ ja mediapersoona Amanda Harkimo tuomittiin marraskuun alussa sakkorangaistukseen rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Tapauksen taustalta paljastui kuitenkin enemmän kuin aluksi uskottiin.

Iltalehden mukaan Harkimo kertoi poliisikuulusteluissa käyttäneensä useita kertoja kokaiinia samana iltana, vaikka aiemmin hän oli julkisuudessa sanonut kokeilleensa vain yhden viivan.

Illalla olin käyttänyt kokaiinia ja alkoholia. 3–4 vetoa kokaiinia ja aika monta drinkkiä, Harkimo kertoi poliisille Iltalehden mukaan.

Harkimon verestä löytyi 0.013 mg/l kokaiinia, ja hänellä oli tapahtumahetkellä hallussaan myös marihuanaa.

En tuntenut häntä entuudestaan

Poliisin kuulusteluissa Harkimo kertoi saaneensa kokaiinia henkilöltä, jota hän ei tuntenut.

Siellä baarissa oli joku Morris, jota en tuntenut entuudestaan, ja häneltä sain sitä, Harkimo sanoi Iltalehden mukaan.

Huumausaineen käyttörikos tapahtui 25.–26. toukokuuta ja rattijuopumus seuraavana päivänä Helsingissä.

Lue myös: Amanda Harkimo jäi kiinni kokaiinista – tällaisen tuomion hän sai

Sakkotuomio ja katumus

Harkimo sai rangaistukseksi 40 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan teki 240 euroa. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan rikosuhrimaksu ja valtiolle päihdetutkimuskustannukset, yhteensä noin 220 euroa.

Harkimo on kertonut Ilta-Sanomille katuvansa tekoaan ja ottaneensa opikseen.

Ihan hirveä virhe, mutta tosi hyvä esimerkki kaikille, että tuollainen kokeilukin rangaistaan. Opin kantapään kautta, oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, hän sanoi.

Aamulla mulla oli hirveä olo koko tapahtumasta ja halusin kotiin. Siinä näkyi hyvin pieni määrä positiivista. Tässä ainakin opin, että ei kannata kokeilla, Harkimo totesi.

Lähde: IL



SUOSITUIMMAT