IL: Kikka-kirjasta käynnistettiin poliisin selvitys: Tässä päätös!


Kesäkuussa julkaistu kirja Kikka – traaginen elämä sisaren silmin herätti melkoista kuohuntaa. Kirjassa laulajan siskon Kati Lahti muun muassa käsitteli Kikan kuolinsyytä.

Asiasta tehtiin rikosilmoitus. Siinä pyydettiin Iltasanomien selvityksen mukaan selvittämään, onko Lahti käyttänyt sairaanhoitajana väärin pääsyään potilastietojärjestelmiin. Rikosilmoituksen tekijän mukaan siskolla ei olisi pitänyt olla tietoa Kikan kuolintodistuksesta.

Lisäksi rikosilmoituksen tekijä halusi poliisin selvittävän, onko Lahti syyllistynyt rikoksiin levittäessään edesmenneestä Kikasta ”perättömiä ja arkaluontoisia tietoja julkisuuteen”.

Iltasanomat on nyt selvittänyt, miten rikosilmoituksen kanssa kävi.

Tutkinnanjohtaja Katariina Rinne Helsingin poliisista kertoo Iltasanomille, että tapauksen tutkinta on päättynyt. Esitutkintaa ei toimiteta, sillä poliisin mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

– Rikosilmoitus rakentuu pitkälti ilmoittajan subjektiiviselle spekulaatiolle tapahtumista ja näyttäytyy osin yleisluontoisena tyytymättömyyden ilmauksena Lahden tavasta käsitellä Sirenin asioita julkisuudessa (…) Epäily tietosuojarikoksesta on puolestaan jäänyt ainoastaan väitteenvaraiseksi eikä senkään tueksi ole esitetty asianmukaisia konkreettisia perusteita, Iltasanomien hankkimassa poliisin päätöksessä todetaan.

Lisäksi asiakirjasta käy ilmi, että rikosilmoituksen tekijä ei ole Kikan lähiomainen.

SUOSITUIMMAT