IL: Lasse Lehtinen kertoi sinnikkäästä treenaamisestaan


Kirjailija, toimittaja ja entinen poliitikko Lasse Lehtinen, 76, treenaa kaksi kertaa viikossa personal trainerinsa Jenni Eskelinin kanssa. Tärkeä terveysrutiini on kuulunut Lassen elämään jo kolmentoista vuoden ajan.

Treenaaminen alkoivat aikana, kun Lasse lensi Helsingin ja Brysselin väliä säännöllisesti. Tuolloin hänen päivät olivat olivat pitkiä, unet vähäisiä ja syöminen liiallista.

– Se oli kuluttavaa. Olin ihan romuna, Lasse kertoo.

– Ensimmäiset vuodet Lassen kanssa olivat tosi nousujohteisia. Se näkyi selkeästi lihaskunnossa ja kestävyydessä, Jenni toteaa.

Lasse on sinnikäs treenaaja ja joskus hän joutuu hyppäämään Kuopiosta kello 5.32 lähtevään aamujunaan, jotta ehtii ajoissa Helsinkiin Jenni kuntostudiolle.

– Kukaan muu asiakkaistani ei tee samaa, vakuuttaa Jenni.

Lasse haluaa pysyä toimintakykyisenä ja Jennin kirittäminen nostattaa motivaatiota.

– Hän on tosin vähän huono laskemaan, sanoo Lasse.

– Kun minun mielestäni kymmenen toistoa on kasassa, käskee Jenni tekemään vielä kaksi!

Treenaamisen ansiosta Lassen tasapaino on nyt parempi, joten metsästäminen ja kalastaminen onnistuu helpommin.

– Varmuus on lisääntynyt, Lasse toteaa asiasta.

Jenni vahvistaa, että Lassen kehonhallinta on kohentunut.

– Lasse on myös äärimmäisen ketterä ja hänellä on hyvä liikkuvuus.

Lasse sanoo, että kuntosalille kannattaa suunnata, vaikka olisikin ikää kertynyt.

– Lihakuntotreeni on tärkeää varsinkin jos on viiden-kuudenkymmenen ikäinen ja huomaa, että nyt alkaa hapertua.

Näkyvät tulokset ovat Lassen mielestä tärkein syy, että hän on jaksanut treenata sinnikkäästi.

– En minä tätä enää jatkaisi, jos ei olisi tullut selviä tuloksia.

Lähde: Iltalehti

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje