IL: Lastentarhanopettaja syyllistyi kamaliin tekoihin Helsingissä


Helsingissä työskennellyt lastentarhanopettaja on saanut tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asiasta uutisoi Iltalehti.

Sami Topias Aro, 50, tuomittiin kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän joutuu korvaamaan uhrilleen 12 500 euroa muun muassa kärsimyksestä. 

Iltalehden selvityksen mukaan mies on työskennellyt lastentarhaopettajana 25 vuotta. Häntä on myös aiemmin epäilty vastaavista rikoksista, mutta ne eivät ole johtaneet tuomioon.

Tekijä oli oikeuspapereiden perusteella kosketellut useita kertoja tyttölasta tämän ollessa päivälevolla päiväkodin nukkumahuoneessa. Syytteen mukaan sukupuoliyhteys oli tapahtunut sormin. Uhri oli tekojen aikaan 5-6 -vuotias.

Kotietsinnässä miehen kotoa löytyi lastenvaatteisiin puettu laatikko, johon oli kiinnitetty tekovagina. 

Mies kiisti oikeudessa syyllisyytensä. Hän totesi, että tytöllä voi olla esimerkiksi valemuistoja. Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä on mahdollisuus valittaa hovioikeuteen.

SUOSITUIMMAT