IL: Mies hukutti 80v isänsä likakaivoon Juvalla ja irrotti uhrin pään!


Iltalehti kertoo Etelä-Savon käräjäoikeudessa keskiviikkona alkaneesta oikeuskäsittelystä. Nelikymppistä miestä syytetään 80-vuotiaan isänsä murhasta. Syytetty on myöntänyt tapon, mutta kiistänyt syyllisyytensä murhaan.

Henkirikos tapahtui viime vuoden syyskuussa Juvalla. Syytteen mukaan mies kantoi iäkkään isänsä asunnon olohuoneesta likakaivon viereen ja pudotti hänet kaivoon. Iltalehden hankkimien tietojen mukaan kaivo oli kolme metriä syvä ja siinä oli 1,4 metriä likavettä.

Tämän jälkeen mies hakkasi syytteen mukaan isäänsä hiilivetimellä ja puutukilla, jonka hän lopulta pudotti kaivoon. Lisäksi syytetty oli avannut kylmävesihanan täyttääkseen kaivoa vedellä. Vanhus kuoli lopulta hukkumalla. Henkirikoksen jälkeen syytetty irrotti uhrin pään.

Mies on oikeudessa vedonnut olleensa psykoosissa surmatyön aikaan. Syytetty on ollut mielentilatutkimuksessa ennen oikeudenkäyntiä, mutta hän ei ole sen tuloksiin tyytyväinen.

SUOSITUIMMAT