IL: Sanna Marinin palkka historiallisen suuri pääministerille – lähes 206 000 euroa


Iltalehti uutisoi pääministeri Sanna Marinin (sd) ennätyksellisen suurista palkkatuloista.

Tänään 10.11. julkaistujen verotietojen mukaan Sanna Marinin ansiotulot olivat viime vuonna huomattavasti suuremmat kuin kenenkään aiemman pääministerin.

Vuonna 2020 Marin tienasi ansiotuloina 205 689 euroa. Juha Sipilän (kesk) verotettavat ansiotulot olivat pääministeriaikana vuonna 2018 noin 160 000 euroa, joten Sipilään verrattuna Marinin pelkkä palkankorotus oli suurempi kuin keskituloisen suomalaisen koko vuoden palkka.

Iltalehden selvityksen mukaan Sanna Marinin palkkion pohjana on eduskunnan puhemiehen palkkio, 13 390 euroa kuukaudessa, johon lisätään puolet kansanedustajan palkkiosta ja puolet verottomasta korvauksesta, jolloin kokonaispalkka on 16 862,50 euroa kuukaudessa. Kun palkkioita korotettiin vuonna 2019, myös pääministerin ansiot nousivat.

Lähde: Iltalehti

Kuva: Valtioneuvoston kanslia / Laura Kotila

SUOSITUIMMAT