IL: Suomalaista toimitusjohtajaa syytetään työntekijän murhan yrityksestä


Iltalehti uutisoi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa hiljattain käsitellystä poikkeuksellista tapauksesta. Suomalaisyrityksen toimitusjohtajaa syytetään työntekijän murhan yrityksestä. Syytteen mukaan mies maksoi teosta 1980-luvulla syntyneelle pojalleen teon toteuttamista.

Iltalehden hankkimista oikeuspapereista käy ilmi, että poika oli ollut jo kertaalleen ennen varsinaista tekoa pyrkimässä uhrin asuintalon rappukäytävään. Tuolloin poliisi oli kuitenkin poistanut hänet paikalta.

Viime heinäkuussa toimitusjohtajan poika oli syytteen mukaan lyönyt uhria vasaralla päähän yrityksen tiloissa. Tämä sai vakavia vammoja. Syyttäjän mukaan uhrin henki säilyi ainoastaan siksi, että paikalle sattui tulemaan toinen työntekijä, joka hälytti apua.

Syytteen mukaan toimitusjohtaja ja poika yrittivät harhauttaa poliiseja lähettelemällä teon jälkeen uhkauskirjeitä uhrin kotiosoitteeseen. Molempia syytetään murhan yrityksen lisäksi myös muista rikoksista, jotka eivät liity kyseiseen tapaukseen.

Tapaukseen liittyvä yritys työllistää Iltalehden tietojen mukaan kymmeniä työntekijöitä ja liikevaihto on ollut vuonna 2019 noin 4,8 miljoonaa euroa.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje