IL: Tanja Karpelan koirafirma sai ely-keskukselta 13 500 euroa liito-oravan papanoiden etsimiseen


Entinen Miss Suomi ja kulttuuriministeri Tanja Karpela (kesk), 51, on Iltalehden mukaan laskuttanut koirayrityksensä kautta ely-keskukselta vuonna 2019 yhteensä 13 500 euroa liito-oravien papanoiden kartoittamiseen.

Laskutukset liittyivät EU-hankkeeseen, jonka tarkoituksena on edistää liito-oravien suojelua Euroopassa. Työn päätavoitteena oli ”koira-avusteisesti saatujen kartoitustulosten vertaaminen ihmisen toteuttaman kartoituksen tuloksiin”.

Varsinais-Suomen ely-keskuksen ylitarkastaja Iiro Ikonen totesi Iltalehdelle, että liito-oravien jätösten ja levähdyspaikkojen löytymisen ”tulokset ovat olleet hyviä”.

Yrittäjä nostanut 10 vuotta sopeutumisrahaa

Karpela on toiminut eduskuntauransa jälkeen vuodesta 2011 lähtien yrittäjänä, mutta on silti nostanut kuukausittain kansanedustajien tilapäiseksi työttömyysturvaksi tarkoitettua sopeutumiseläkettä, jonka nimi muutettiin myöhemmin sopeutumisrahaksi. Karpelalla on oikeus nostaa sopeutumisrahaa vielä kevääseen 2022 saakka.

Koronatuki tuki yritystoimintaa

Iltalehti selvitti, että Karpelan nostaessa sopeutumisrahaa, hänen ja hänen miehensä Janne Erjolan puoliksi omistama koirahoitolayritys KaEr Oy sai liito-oravien papanoiden tutkimisrahan jälkeen vuonna 2020 koronatukea ja avustusta yhteensä 66 000 euroa. Iltalehden arvion mukaan ilman tukia yritys olisi ajautunut konkurssiin.

Perusti uuden yrityksen

Karpela toimii myös yhtenä omistajana ja kouluttajana maaliskuussa 2021 perustetussa International K9 Institute Ltd Oy:ssä, joka kouluttaa ”ammattiin tähtääviä koirakoita ja tarjoaa monipuolisesti työkoirapalveluita muun muassa luontokartoitus-, lutikka- ja homekoirien tehtäväkentällä”. Molempien yritysten osoite on sama.

SUOSITUIMMAT