IL: Tiina Jylhän Tape-puolison tuomio koveni: Maksettavaa yli 50 000 euroa!


Iltalehti uutisoi Tapani ”Tape” Valkosen saaneen hovioikeuden päätöksen myötä 52 344 euron maksulapun.

Taustalla on Valkosen vuonna 2021 käräjäoikeudessa saama tuomio. Bisnesmies syyllistyi törkeään velallisen epärehellisyyteen ja törkeään veropetokseen. Tuolloin Valkonen määrättiin maksamaan yhdessä vaimonsa Tiina Jylhän kanssa verottajalle 80 000 euroa korvauksena velallisen epärehellisyydestä.

Jylhä oli Iltalehden selvityksen mukaan maksanut firmastaan miehelleen mellevää palkkaa, vaikka yritys oli pahoissa maksuvaikeuksissa. Valkonen oli puolestaan jättänyt ilmoittamatta verottajalle noin 108 000 euron tienestinsä. Tästä syystä hän oli välttynyt nyt maksettavaksi määrätyn 52 344 euron verojen maksulta.

Käräjäoikeus katsoi aiemmin, että Valkosta ei voisi laittaa maksamaan kyseistä summaa, koska korvausvaatimukset kahdesta rikoksesta olisivat menneet päällekkäin. Hovioikeus päätti kuitenkin toisin ja Valkonen sai maksettavakseen melkoisen lisälaskun.

SUOSITUIMMAT