IL: Uusi nainen ilmestyi Villen 99-vuotiaan isän elämään – sitten alkoi erikoinen rahanmeno


Ihastuttava nainen tuli Villen 99-vuotiaan sotaveteraani-isän elämään. Vanhus on antanut tuhansia euroja naiselle.

Pääkaupunkiseudulla asuva Ville on hoitanut isänsä pankkiasiat pitkään valtuutuksella. Isällä on noin 250 000 euroa rahastoissa.

Jokin aika sitten Ville meni isänsä asunnolla ja siellä oli 60-vuotias yrittäjänainen, joka oli viemässä vanhusta johonkin. Villestä tilanne oli varsin omituinen.

– Hän ei millään suostunut kertomaan, mihin tai miksi he olivat menossa. Tivasin asiaa, mutta ei tullut vastausta. Lopulta hän kertoi, että järjesti syntymäpäiväyllätystä isälleni, mutta sitten hän sanoikin menevänsä isän kanssa käymään yrityksessään.

Ville on kertonut isälleen epäilevänsä taloudellisesta hyväksikäytöstä naista. Isä on suuttunut asiasta.

Isän on täytynyt antaa naiselle pankkikortti bensa-asemalla, sillä Ville huomasi, että isänsä pankkikortilla on maksettu bensalaskuja sekä tehty käteisnostoja.

– Isä myönsi antaneensa naiselle kortin pin-koodin. Bensakulut olivat viime toukokuun alusta noin maaliskuun puoliväliin asti 506,65 euroa. Samana aikana käteisnostot olivat 6 660 euroa.

Syöpäleikkauksessa ollut Ville sai sairaalaan pankilta puhelun sekä pyynnön tulla konttoriin isänsä kanssa mahdollisimman pian.

– Pankissa virkailija kysyi isän tililtä tehdyistä huomattavista käteisnostoista. Viime toukokuusta asti nostoja oli noin 5 500 euroa. Isäni selitti, että hän maksaa naiselle auttamisesta.

Maaliskuussa Ville teki maksuvälinepetoksesta rikosilmoituksen ja selvittää mahdollisuutta saada edunvalvoja isälleen.

Lähde: Iltalehti

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT