Interseksuaali Laura Allonen Seiskalle: ”Häpesin itseäni pitkään”


Monilahjakkuus Laura Allonen on kertonut julkisuudessa avoimesti interseksuaalisuudestaan. Tie ulostuloon ei ole kuitenkaan ollut helppo.

– Se oli teininä minulle tosi iso juttu. Nykyään olen oppinut elämään syndrooman kanssa ja ymmärrän, että se on vain osa minua. En enää ole mitenkään surullinen asiasta, Allonen kertoo tuoreessa Seiskan haastattelussa.

Asia huomattiin tanssijana ja näyttelijänä tunnetun naisen ollessa 14-vuotias, koska hänen pituuskasvunsa pysähtyi.

– Asiaa alettiin tutkia. Lopulta selvisi, että minulla on miehen kromosomit 46xy. Minulla oli epäselvä gonadidysgenesia, joka on toiselta nimeltään Swyerin syndrooma. Tämä on intersukupuolisuuden yksi muoto. Kyseessä ei ole sairaus vaan synnynnäinen ominaisuus, Allonen täsmentää Seiskalle.

Käytännössä tämä tarkoittaa Lauran kohdalla sitä, että hänellä ei ole munasarjoja. Hän voi kuitenkin saada lapsia, mutta kohtuun pitää siirtää luovutettu munasolu.

Näyttävä nainen kertoo hävenneensä itseään pitkään. Hän sai vasta 23-vuotiaana kuulla sanasta interseksuaali. Sen myötä hän löysi netistä tietoa asiasta ja eheytymisprosessi alkoi.

SUOSITUIMMAT