IS: Aleksi Valavuori salasi verottajalta 806 000 euron tulot – vältti täpärästi vankilan


Urheilun monitoimimies Aleksi Valavuori, 42, tunnetaan mm. tv-juontajana, urheilujohtajana, studioisäntänä ja hyväntekijänä, mutta nyt myös tuomittuna talousrikollisena, uutisoi Ilta-Sanomat.

Valavuori sai maanantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tuomioksi kahdesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta kaksi vuotta ehdollista vankeutta, kolmen vuoden liiketoimintakiellon ja 60 tuntia yhdyskuntapalvelua. Lisäksi hän joutuu maksamaan verottajalta pimittämistään tuloista yli 400 000 euroa.

Valavuori myönsi syyllisyytensä rikoksiin eikä aio valittaa tuomiosta. Hän kertoi somessa, ettei halunnut enää jatkaa kolmen vuoden taistelua vaan myönsi syyllisyytensä syy­teneuvottelussa. Syyttäjän mukaan normaalimenettelyssä Valavuoren rikoksista olisi koitunut vähintään 2,5 vuotta ehdotonta vankeutta.

Törkeän veropetostuomion mukaan Valavuori salasi vuosina 2013–2016 tulojaan yhteensä 805 921,65 euroa ja joutuu nyt maksamaan valtiolle vältettyjä veroja 402 893,10 euroa seitsemän prosentin korolla.

Valavuoren kolmen vuoden liiketoimintakielto määrättiin sillä perusteella, että veronkierto on ollut pitkäaikaista ja toistuvaa. Hän vetosi tuomariin oikeudenkäynnissä sanomalla, että liiketoimintakielto torpedoisi hänen uuden alkunsa elämälle, jolloin maksuvelvoitteen täyttäminen olisi mahdotonta. Todennäköisesti hän tarkoitti uudella alulla Twitch-palvelussa viime vuonna aloittamaansa suosittua Valavuori Live -ohjelmaa, jonka vieraina on nähty monia A-luokan urheilijoita.

Oikeudenkäyntiavustaja Markus Liesegang totesi IS:n mukaan oikeudenkäynnin aikana, että Valavuorella on liiketoimintakiellon myötä edessään todennäköisesti ainakin 20 vuotta kestävä velkavankeus.

Aleksi Valavuori sai vuonna 2008 parhaan televisioesiintyjän Venla-palkinnon Suomen Pelkokerroin -ohjelman juontamisesta. Vuonna 2012 hän isännöi MTV3:lla Voittajajoukkue -ohjelmaa ja toimi vuonna 2013 jääkiekon SM-liigan studioisäntänä Nelonen Pro -kanavalla.

Urheilun puolella Valavuori toimi Korisliigassa pelaavan Espoon Hongan joukkueenjohtajana ja markkinointipäällikkönä vuosina 2002–2004. Honka voitti Suomen mestaruuden kaudella 2002–2003 Valavuoren toimiessa joukkueenjohtajana. Vuonna 2004 hän siirtyi helsinkiläisen Korisliiga-joukkue Torpan Poikien manageriksi. Hän toi myös Suomeen kaksi entistä NBA-tähteä, vuonna 2005 Dennis Rodmanin ja vuonna 2008 Scottie Pippenin. Rodman-ottelun 7 420 katsojan yleisömäärä on edelleen Korisliigan ennätys. Vuonna 2011 Valavuori toimi Loimaa Bisonsin urheilujohtajana ja managerina. Vuonna 2016 hän toimi Espoo Unitedin general managerina, josta hän sai potkut samana vuonna homoseksuaaleja loukkaavan twiitin ja kommentin jälkeen.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Vesa Keskinen kauppaa omaisuuttaan netissä – katso kuvat

Nettiin on ilmestynyt myynti-ilmoitus, jonka takana on itse Vesa Keskinen. Kaikkien tuntema kyläkauppias kaupittelee Nettiauto-sivustolla Ferrariaan. Ökyauton hintapyyntö on...

Riitta Väisäsen kohuesiintyminen: Nyt puhuu haastattelija! Seiska: ”En ikinä unohda”

Riitta Väisäsen esiintyminen viimeisimmässä Ylen Perjantai -ohjelmassa on herättänyt laajalti huomiota. Konkarijuontaja puhui sen verran vauhdikkaasti, että jotkut ovat kuvailleet olemusta jopa...

IL: Saija Varjuksen hääsuunnitelmat jäihin: ”Nyt riitti!”

Saija Varjus kertoo tuoreessa Iltalehden haastattelussa kuulumisistaan. Legendaarinen tangokuningatar yllättää kertomalla hääsuunnitelmiensa peruuntumisesta. – Olen päättänyt, että nyt riitti....

Uskoisitko, että Eini on 62-vuotias? Katso tuore kuva!

Discokuningatar Eini (oik. Eini Pajumäki), 62, lisäsi eilen sometililleen kuvan upeista maisemista Gran Canarialta. Julkaistun tekstissä Eini kertoi muun...

Seiska: Apeasti päättyi Susanna Laineen ja Petri Nygårdin lemmenloma – kuvalinkki

Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine, 41, ja rääväsuinen räppäri Petri Nygård, 47, olivat Dubain lämmössä lähes kolme viikkoa. Väsähtänyt...

Johanna Tukiaisen ulostulo loksauttaa leuat! ”Onpa otsaa!”

Johanna Tukiainen menetti hiljattain lapsensa huoltajuuden ja sai sen jälkeen tuomion törkeästä lapsikaappauksesta. Tuksu ei tunnu löytävän itsestään syytä...

Surullinen uutinen Olli Hermanin perheeltä

Reckless Love -yhtyeen laulajan Olli Hermanin, 39, puoliso Tytti kertoi ikävän uutisen, nimittäin heidän perheen kissa on kuollut. Tytti...

Seiska: Kaija Koo ja ex-mies bongattiin yllättävissä puuhissa

Kaija Koon uutisoitiin viime keväänä eronneen yllättäen avopuolisostaan. Liikemies muutti uuteen osoitteeseen ja laulaja jäi asumaan pariskunnan entiseen yhteiseen kotiin.

Iivo Niskanen julkaisi kuvia poikansa ristiäisistä – seuraajat ihastuivat näkemäänsä

Joulukuun alussa maastohiihtotähti Iivo Niskanen, 31, ja hänen puolisonsa Saana, 29, saivat pojan. Eilen Iivo julkaisi sometilillään tammikuulta kuvamateriaalia ja mukana...

Katja keksi, miten sähkölämmityksen kulut saa lähes nollaan

Facebookissa on jälleen käyty keskustelua sähkön säästämiseen liittyen. Linjoille on ilmestynyt myös Katja-niminen nainen. Hän kertoo keksineensä oivan keinon...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje