IS: Julkisuudesta vetäytynyt Paula Koivuniemi täytti sunnuntaina 75 – ei halunnut tulla kuvatuksi


Laulajalegenda Paula Koivuniemi täytti sunnuntaina 75 vuotta.

Ilta-Sanomien toimittaja bongasi hyväntuulisen Koivuniemen maanantaina Porvoon Emäsalossa, jonne tämä oli saapunut ystävänsä, meikkitaiteilija Raili Hulkkosen, 76, kanssa seuraamaan The Best of ”Kesäillan valssi” -esitystä. Musiikillisesta esityksestä vastaa Koivuniemen sydänystävä Merja Larivaara perheineen.

Koivuniemi kertoi IS:lle olevansa iloinen, ettei hänen enää tarvitse tehdä töitä. Hän oli joutunut keksimään muuta tekemistä koronarajoitusten aikana tapahtuneiden keikkojen peruuntumisten takia, joten nyt hän nauttii uudesta vapaudestaan luonnon, ystävien, eläimien ja liikunnan parissa.

Ilta-Sanomien mukaan Koivuniemi ei halunnut tulla kuvatuksi, koska ”oli liikenteessä rennosti vapaa-ajan asussa”.

Koivuniemestä ei ole julkisuudessa enää vähään aikaan nähty uusia kuvia. Alla viimeisin otos, jonka Jesse Kaikuranta julkaisi toukokuun puolessa välissä.

Lähde: Ilta-Sanomat

SUOSITUIMMAT