IS: Nyt puhuu kolmoismurhaaja Juha Valjakkalan naapuri Vaasankadulta


Eilen lukuisat mediat uutisoivat kolmoismurhaaja Juha Valjakkalan kuolemasta. Nyt Iltasanomat on selvittänyt miehen liikkeitä viimeisinä kuukausina.

Valjakkala oli asunut viime vuoden tammikuusta lähtien Helsingissä Vaasankadulla sijaitsevassa yksiössä. Vuokraksi oli sovittu 750 euroa kuukaudessa. Valjakkala ei ollut kuitenkaan maksanut yhtä ainutta vuokraa.

Vuokranantaja oli vienyt asian oikeuteen ja käsittely jäi Valjakkalan menehtymisen myötä kesken. Mies oli kuitenkin lopulta lähtenyt asunnosta vapaaehtoisesti.

– En tiennyt hänen taustaansa, kun vuokrasopimusta tehtiin. Se selvisi minulle vasta myöhemmin, vuokranantaja toteaa Iltasanomille.

Myöskään monta kertaa nimeään vaihtaneen miehen naapurina asunut henkilö ei tiennyt tämän historiaa.

– Otan osaa hänen puolestaan. Ei hän meille kellekään mitään pahaa tehnyt, naapuri kertoo.

Hänen mukaan Valjakkala oli kuitenkin aina humalassa.

– Hän joi liikaa, ja teki siten pahaa itselleen.

Viimeisinä aikoina Valjakkala käytti nimeä Nikita Bergenström.

SUOSITUIMMAT