Jalkapallolegenda menetti malttinsa – riehui naapurissa moottorisahalla


Saksan jalkapallolegenda Jens Lehmann, 52, päätyi uutisotsikoihin menetettyään malttinsa. Ex-maalivahti oli hyökännyt naapurinsa tontille moottorisaha kourassa.

Lehmannin päreet paloivat, kun hänen naapurinsa tekemä näköeste ei miellyttänyt häntä. Tämän seurauksena naapurin autotallin kattopalkit saivat tuta moottorisahan terien voiman.

Eteläisen Baijerin alueella asuva Lehmann osti taannoin 4,5 miljoonan euron arvoisen lukaalin, josta avautuu upeat näkymät läheiselle Starnberginjärvelle. Autotalli oli tärvellyt Lehmannin maiseman, mutta hän myös väitti sen olevan oman tonttinsa puolella.

Riitelyä naapureiden kanssa on ollut aiemminkin, ja Lehmann on tehnyt heistä rikosilmoituksen muun muassa omaisuuden vahingoittamisesta sekä pakottamisesta.

Lehmann joutuu vastaamaan syytteisiin useista ilkivallanteoista, joiden vahinkoarvo nousee yli 10 000 euroon.

Aiemmin ex-maalivahti on toiminut Hertha Berlin -jalkapallojoukkueen hallituksessa, mutta hän sai tuolloin potkut rasistisen tekstiviestin myötä, kun viestin saanut Dennis Aogo julkaisi sen sosiaaliseen mediaan.

Twitterissä verrataan Lehmannin raivon rinnalla Roy Keanen näyttävän ”papilta”. Keane sai aikoinaan kovan sakkotuomion tunnustettuaan, että hän teloi Alf-Inge Haalandin kostonomaisesti jalkapallo-ottelun aikana.

Lähteet: Sportbible, Twitter
Kuvituskuva: Wikimedia Commons

SUOSITUIMMAT