Janita Lukkarisen isä IL:lle: ”Tytärtäni kiusattiin hautaan saakka”


Janita Lukkarisen isä Jari on antanut Iltalehdelle koskettavan haastattelun. Marraskuussa syöpätaistelun uuvuttamana menehtynyt Janita kertoi tilanteestaan avoimesti sosiaalisessa mediassa ja haastatteluissa koko sairautensa ajan. Siinä missä jotkut kiittelivät julkisuuden henkilöä kasvojen antamisesta syövälle, toiset puolestaan väittivät koko tarinaa sepitetyksi. Janitan isä haluaa kertoa tyttärensä viimeisistä vaiheista Iltalehdelle, jotta kukaan muu ei joutuisi kärsimään vastaavaa kohtuuttomuutta.

Isä muistelee, kuinka Janita itki välillä samaan aikaan syövän aiheuttamia kipuja ja sitä, ettei niitä uskottu. Niin syvästi ihmisten vähättely satutti. Lisäksi arvosteltiin Janitan ulkonäköä ja tekemisiä. Jari-isän mielestä jotkut seuraajat ryhtyivät määrittelemään, minkälainen syöpää sairastavan henkilön pitäisi olla.

– Oli suoraa haukkumista. Puututtiin ulkonäköön, sanomisiin, tekemisiin… Ihmiset puuttuivat aivan kaikkeen! hän muistelee Iltalehden haastattelussa.

– Janitalla oli valtavan vahvat kipulääkkeet, eikä häneltä tullut aina sitä terävintä tekstiä. Joskus hän kirjoitti lääkehoureissaan. Hän nukahti moneen kertaan kännykkä kädessään ja kesken kirjoittelun, isä sanoo. Siksi tekstit saattoivat olla ristiriitaisiakin. Mutta ihmiset eivät välittäneet. Tuomion pasuuna soi.

Isän mukaan kaikesta tuli jotain pahaa sanottavaa. Kun Janita oli esimerkiksi pitänyt somesta taukoa isänsä kehotuksesta, hänen väitettiin olevan etelänreissulla hurvittelemassa. Kun Janitan vointi jossain vaiheessa hieman parani ja hän pääsi pois Terhokodista, väitettiin käänteen olevan todiste sairauden keksimisestä.

– Mun järki ei riitä siihen ihmisten pahuuteen. Siinä vaiheessa kun toinen makaa maassa ja kivut ovat niin kauheat, ettet pysty tekemään yhtään mitään kuin huutamaan tuskaa, niin toiset haukkuvat tällaista ihmistä. Se minulle on jäänyt suomalaisesta nykymenosta käteen. Ihmisten maailmankuva varsinkin somessa on vääristynyt, Jari-isä kiteyttää.

SUOSITUIMMAT