Janna Hurmerinnan teko koskettaa – vietti joulua ukrainalaispakolaisten kanssa


Laulaja Janna eli Janna Hurmerinta kertoo Instagramissa viettäneensä tänä vuonna erilaista joulua. Hänen lähipiiriinsä on nimittäin tullut kuluneen vuoden aikana kaksi tärkeää henkilöä.

– Oon saanut toimia jonkinlaisena tukihenkilönä näille kahelle maailman ihanimmalle ukrainalaiselle nuorelle siitä lähtien kun he helmikuussa saapuivat Suomeen vain pienet reput selässä. He joutuivat jättämään kotinsa, vanhempansa ja koko elämänsä sodan takia, Janna selostaa.

Laulaja kertoo nuorten tulleen hyvin tärkeiksi koko hänen perheelleen.

– En oo koskaan tavannut yhtä rohkeita, kultaisia ja ihania nuoria kuin he ovat. Kiitos Maria ja Dima, että saan olla teijän elämässä. Rakastetaan teitä koko perhe ja oli parasta viettää joulu teijän kanssa. 

SUOSITUIMMAT